Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaskunta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. joulukuuta 2015

Vähän erilainen torstai



Viimeisen viikon torstaina Tehtiksessä chillailtiin pelien ja hengailun sekä hurjan tonttusodan merkeissä. Aktiivinen oppilaskuntamme oli ideoinut koko ohjelman.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!


torstai 17. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

Arvoisat oppilaat,  hyvät kollegat, muut juhlavieraat!

Suomi täyttää tulevana sunnuntaina  98 vuotta.  Sen vuoksi olemme kokoontuneet näihin tanssiaisiin. Tämä on jo kahdeksas kerta kun nämä tanssiaiset järjestetään. On upeaa, että näistä itsenäisyyspäivän tanssiaisista on muotoutunut kouluumme jokavuotinen arvokas perinne.

Ennen kuin päästämme irti oppilaskunnan puheenjohtajan ja pääsemme tanssin pyörteisiin niin muutama sana aiheeseen liittyen.

Seuraavat ajatukset ja lainaukset pohjautuvat HS:n tämän viikon tiistaina olleeseen sotaveteraani Hannes Hynösen muistokirjoitukseen:

Kuka oli Hannes Hynönen? Hän ei ollut vloggaaja eikä edes tubettaja! Hän oli 102-vuotias sotaveteraani. Kuulit aivan oikein 102-vuotias veteraani! Hänestä tuli koko kansan julkkis viime vuoden presidentin Linnan juhlien myötä. Itse asiassa hän oli juhlien kirkkain tähti.

Sen jälkeen hänen sanomisia kuunneltiin tarkasti. Hänen kansansuosionsa perustui hänen virkistäviin ajatuksiin itsenäisyydestä ja hänen valoisa elämänasenne hurmasi laman surkeuttamat suomalaiset ja sai kaikki hyvälle mielelle.

  
Tämän viikon alussa saimme lukea tiedotusvälineistä suru-uutisen: Hannes Hynönen oli kuollut maanantaina kotipaikkakunnallaan Mikkelissä.

Sotakokemuksistaan huolimatta Hynönen oli säilyttänyt elämänmyönteisen asenteen ja uskon inhimillisyyteen. Hänen kommenteissaan oli aina pilkettä silmäkulmassa.

Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä on hyvä muistaa Hynösen sanoma : tämän päivän maailma, tämän päivän Suomi, on huomattavasti parempi paikka kuin se maailma, johon Hynönen itse syntyi ja jossa hän pitkään eli.

Nyt kun omaan napaan tuijottaminen ja tietynlainen ahneus valtaa alaa eri elämänaloilla, kuten olemme ihan viime päivinäkin saaneet huomata, Hynösen usko parempaan huomiseen yhdessä tekemällä ei horjunut. Vaikka itsenäisyyden aikana on ollut sotiakin, monet ongelmat on saatu selvitettyä neuvottelemalla ja suomalaisten yhteistyökykyyn luottaen.


HS:n toimittajan kanssa käymissä keskusteluissa Hynönen muistutti, että edellisillä sukupolvilla on ollut jotain paljon vahvempaa kuin nykyään niin tärkeät henkilökohtainen omaisuus ja materiaalinen hyvinvointi:

Suora lainaus:” Silloin haluttiin antaa lapsille parempi tulevaisuus, mutta sillä ei ymmärretty helpompaa tulevaisuutta” lainaus päättyy.
Näillä ajatusten myötä toivotan kaikille hauskoja tanssiaisia ja Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jari Sipilä
apulaisrehtori



Teksti: Jari Sipilä
Kuva: Pertti Tossavainen


maanantai 25. toukokuuta 2015

Oppilaskunnan huoneen tuparit

Oppilaskunnan upouuden kokous- ja oleskeluhuoneen tupaantulijaisia vietettiin maanantaina 25.5. Oppilaat kävivät luokittain tarkastamassa uudet, upeat tilat.

Seinä täyttyi päivän aikana mitä merkillisimmistä viesteistä ja puumerkeistä, kun oppilaat jättivät siihen jälkensä.
Herkkupassilla sai itse kukin lunastaa suorastaan suussa sulavan maukkaan viiksidonitsin!


Paikalla meininkiä seuraamassa oli muiden muassa oppilaskuntatehtävät jättävä ohjaaja Riikka.
Myös Smooth Step-tanssikoulun hurmaavat opettajat kävivät näyttämässä taitojaan.



maanantai 8. joulukuuta 2014

ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISET

Koulumme perinteiset itsenäisyyspäivän tanssiaiset pidettiin perjantaina 5.12.2014.
 
 
Tilaisuuden alussa lippu tuodaan saliin Finlandian soidessa.
 
Perinnettä myös uudistetaan: juhlapuheen pitivät tänä vuonna oppilaskunnan puheenjohtaja Waltteri Koski ja sihteeri Panu Pöyhönen. Aikaisempina vuosina puhunut apulaisrehtori Jari Sipilä toivotti tänä vuonna kouluväen tervetulleeksi. 


Ennen tanssin alkamista juhla-asuihin pukeutuneet oppilaat kuuntelivat puheita ja lauluesityksiä rauhallisesti rivissä ja pienissä ryhmissä seisten.

Maamme-laulun esilaulajana toimi koulun valinnaisen musiikin ryhmä. Kuoro lauloi myös Jenni Vartiaisen kappaleen Missä muruseni on.





Ensimmäisistä tanssiaisista saakka saliin on järjestetty myös kuvauspaikka, jossa oppilaat ovat voineet kuvauttaa itsensä juhla-asuissaan. Kuvassa tämän vuoden Suomi-tyttö ja Suomi-poika. Valinta tehdään sekä pukeutumisen että erityisesti juhlakäyttäytymisern perusteella.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Oppilaskunnan lätkäskaba

Tehtaanpuiston yläasteen koulun oppilaskunnan järjesti lätkäveikkauksen Sotshin olympialaisista. Veikkaajien piti tietää kolme parasta joukkuetta oikeassa järjestyksessä sekä suomalaisten paras pistemies puolustajista ja hyökkääjistä.

 
Oikea rivi oli: Kanada, Ruotsi, Suomi, Olli Määttä ja Mikael Grandlund. Kilpailun enimmäispistemäärä oli siis viisi pistettä.

   
Kaksi oppilasta sai kolme pistettä oikein. Oikein arvanneiden kesken arvottiin maajoukkueen pelipaita sekä kaulaliina. Arvonnan suoritti koulusihteeri Pirjo.

 
Pelipaidan voitti Ismail Bashir 7g luokalta. Kaulahuivin puolestaan voitti Anniina Mustonen 9b luokalta. Onnittelut molemmille voittajille!
 

 
11 oppilasta oli saanut kisassa kaksi pistettä. Kolmelle onnekkaalle arvottiin jääkiekkopyyhekumi. Voittajat olivat Tuuli Rasilainen 9b, Touko Tossavainen 7e ja Valtteri Araviita 8a luokilta. Onnittelut myös heille.

 

Koulun aikuisten sarjan voitti kolmella pisteellä atk-tukihenkilö Miika Lautiainen. Hän sai palkinnoksi maajoukkuelippiksen.
Koulun rehtoreiden sarjan voiton vei yläasteen Pertti-reksi. Hän voitti yhdellä pisteellä lukion Marko-reksin. Viime vuonna Marko voitti Pertin yhdellä pisteellä.

 

Kiitokset kaikille osallistujille ja onnittelut voittajille!
 

Oppilaskunnan edustajat kävivät jakamassa liikuntapäivän kisavisailun aikana palkinnot luokkiin.

 

 
 
 
 
 
 
 
 
t.

 

Tehtaanpuiston yläasteen koulun oppilaskunta



 

 

perjantai 31. tammikuuta 2014

Sotshin olympiaturnauksen kisavisaveikkaus

Tehtaanpuiston yläasteen oppilaskunta järjestää leikkimielisen kisavisailun olympialaisten jääkiekosta. Kilpailuun osallistuvan pitää veikata järjestyksessä kolme parasta mitalijoukkuetta sekä Suomen joukkueen paras pistemies hyökkääjistä ja puolustajista (eli pelaaja, jonka yhteenlaskettu maali – ja syöttömäärä on suurin).

Maksimipistemäärä kisassa on viisi pistettä.  Palauttakaa kisavisavastauslomake oppilaskunnan lokeroon viimeistään keskiviikkona 12.2.2014. Kukin oppilas voi osallistua yhden kerran kisaan. Opettajilla on oma sarjansa kilpailussa.

Kisoihin osallistuu 12 eri joukkuetta kolmessa eri alkulohkossa. Suomen ensimmäinen peli on torstaina 13.2.2014 Itävaltaa vastaan. Sotshin olympiaturnauksen kolmesta alkulohkosta voittajat ja paras lohkokakkonen etenevät suoraan keskiviikkona 19. helmikuuta pelattaviin puolivälieriin. Loput joukkueet ratkaisevat puolivälieräpaikat tiistaina 18. helmikuuta karsintakierroksella.
 
Lohko A
Lohko B
Lohko C
 
Maalivahdit:
Antti Niemi (San Jose, NHL),
Kari Lehtonen (Dallas, NHL),
Tuukka Rask (Boston, NHL).
Puolustajat:
Olli Määttä (Pittsburgh, NHL),
Ossi Väänänen (Jokerit),
Lasse Kukkonen (Kärpät),
Sami Salo (Tampa Bay, NHL),
Sami Lepistö (Jekaterinburg, KHL),
Juuso Hietanen (Nizhni Novgorod, KHL),
Kimmo Timonen (Philadelphia, NHL),
Sami Vatanen (Anaheim, NHL) 
Hyökkääjät:
Teemu Selänne (Anaheim, NHL),
Mikko Koivu (Minnesota, NHL),
Olli Jokinen (Winnipeg, NHL),
Tuomo Ruutu (Carolina, NHL),
Aleksander Barkov (Florida, NHL),
Jori Lehterä (Novosibirsk, KHL),
Petri Kontiola (Tsheljabinsk, KHL),
Lauri Korpikoski (Phoenix, NHL),
Jussi Jokinen (Pittsburgh, NHL),
Antti Pihlström (Ufa, KHL),
Juhamatti Aaltonen (Kärpät),
Valtteri Filppula (Tampa Bay, NHL),
Mikael Granlund (Minnesota, NHL),
Leo Komarov (Dinamo Moskova, KHL)

Olympialaiset 2014 oppilaskunnan lätkäveikkaus:

Veikkaajan nimi ja luokka: ____________________________

Vastaa seuraaviin viiteen kysymykseen:
Kultajoukkue:
Hopeajoukkue:
Pronssijoukkue:
Suomen paras pistemies puolustajista:
Suomen paras pistemies hyökkääjistä:
Oikein vastanneiden kesken arvotaan huikean hieno jääkiekkoon liittyvä tuotepalkinto.

torstai 23. tammikuuta 2014

RUUTI-hankkeen äänestys

Oppilaskunnan hallitus valitsi kokouksessaan keskiviikkona 22.1.2014 luokkien ehdotuksista kolme parasta jatkoäänestykseen: Amazing Race, Nurinkurin päivä, Vuosikirja. Kaikki koulun oppilaat pääsevät äänestämään näistä mieluisinta Tehtiksen RUUTI-hankkeeksi.

torstai 19. joulukuuta 2013

RUUTI-hankkeen suunnittelu


Keskiviikkona 18.12.2013 ideoitiin Tehtiksessä tulevaa RUUTI-hanketta. Torikokousmenetelmällä jokainen luokka lähti ideoimaan millä tavoin koulumme yhteisöllisyyttä ja osallisuutta voisi parantaa. Koko päivän ideoinnin ja suunnittelun jälkeen hankeideoista valmistetut julisteet koottiin aulaan seinälle. Hanke-ehdotuksina on niin yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumapäiviä kuin kouluympäristöä viihtyisemmäksi tekeviä hankintojakin. Helsingin kaupunki rahoittaa RUUTI-hankkeet. Joululoman jälkeen äänestämme mikä hanke valitaan tämän vuoden RUUTI-hankkeeksi.


Hanke-ehdotuksista tehtyjä julisteita.

JOULUKIIREITÄ TEHTIKSESSÄ

Joulukuu on Tehtaanpuiston yläasteen koululla kiireistä aikaa. Kokeet painavat päälle ja kaiken on oltava valmista ennen edessä häämöttävää joululomaa. Juhlalle on kuitenkin myös aikansa. Joulukuussa tanssitaan perinteisesti itsenäisyyspäivän kunniaksi 5.12. ja 20.12. vastaanotetaan loma joulujuhlan merkeissä.


Oppilaskunnan hallituksen jäseniä oli opettajien kanssa koristelemassa Urheilutaloa tanssiaisia varten. Itsenäisyyspäivän tanssiaiset järjestettiin nyt kuudetta kertaa.


Itsenäisyyspäivän tanssiaisia varten on harjoiteltu vanhoja tansseja liikunnan tunneilla.


8.-luokkalaiset ilmaisu- ja kuvataidepainotteisella linjalla opiskelevat oppilaat valmistivat itse myös joulujuhlaan tulevat lavasteet.


 Joulujuhlanäytelmän harjoituksissa kävi vilinä ja vilske. Painotteisilla ilmaisutaidon tunneilla ideoidussa näytelmässä vihaiselle joulupukille käy hieman huonosti.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän tanssit 5.12.2013

Oppilaat jättivät ulkokengät salin ulkopuolelle ja laittoivat juhlakengät jalkaan
Perinteiset itsenäisyyspäivän tanssit pidettiin Tehtiksessä taas itsenäisyyspäivän aattona eli 5. joulukuuta. Juhlapuheen piti jo tuttuun tapaan apulaisrehtori Jari Sipilä.
Arvoisat oppilaat,  hyvät kollegat, muut juhlavieraat!

Syntymäpäiväsankari  Suomi täyttää huomenna perjantaina 96 vuotta.  Se on syy miksi olemme kokoontuneet näihin tanssiaisiin. Itse asiassa tämä on jo kuudes kerta kun nämä tanssiaiset järjestetään. On upeaa , että näistä itsenäisyyspäivän tanssiaisista on muotoutunut jokavuotinen arvokas perinne Tehtaanpuiston yläasteelle.


Ennen kuin päästämme irti oppilaskunnan puheenjohtajan ja pääsemme tanssin pyörteisiin niin vielä muutama sana itsenäisyydestä: 

Itsenäisyys tarkoittaa sitä, että voi päättää omista asioistaan muista riippumatta. Itsenäinen valtio tarvitsee muiden valtioiden tunnustuksen eli muiden maiden täytyy tunnustaa se, että maa/valtio pystyy tekemään päätöksensä itse.

Voisi ajatella, että asia on näin myös meidän tavallisten ihmisten keskuudessa. Oikeus päättää omista asioistaan ansaitaan mm. käytöksellä. Kun osoittaa, että kykenee tekemään päätöksiä ja kantamaan vastuuta omista puheistaan ja teoistaan, muut ihmiset tunnustavat sinun ”itsenäisyyden”.

Eri tilaisuuksissa ympäri Suomea tullaan varmaankin kysymään, mitä itsenäisyys on ja mitä se itse kullekin merkitsee. Epäilen, että useimmat vastaukset pitävät sisällään sanan VAPAUS, itsenäisyys on vapautta päättää omista asioista, vapautta kertoa omat mielipiteensä, vapautta harjoittaa sitä ammattia mitä haluaa, vapautta äänestää vaaleissa, vapautta matkustaa, vapautta kokoontua yhteen.

Jokaisen itsensä tasolla se on vapautta olla oma itsensä, vapautta siitä, ettei kiusata.

Myös se on jonkinsortin itsenäisyyttä, että  pian  voimme vapaasti ilmaista itseämme.

Näiden ajatuksien myötä toivotan kaikki tervetulleiksi itsenäisyyspäivän tanssiaisiin!
 
Sali jytisi rytmin tahdissa kun oppilaat tanssivat letkajenkkaa.
9. luokan oppilas Tom esitti hienon soolotanssin Suomi-paidassa.
Yhdeksänsillä liikuntaluokilla oli myös oma, oppilasvoimin suunniteltu tanssiesityksensä juhlissa.

 
Letkiksen lisäksi tiputanssi ja perinteinen jenkka vetävät joka vuosi lähes kaikki oppilaat, ja monet opettajatkin, tanssilattialle.

Monet etenkin ysiluokkalaiset pojat tanssittivat ahkerasti kauneimpiinsa pukeutuneita daameja.
Myös piiritanssilla oli paikkansa, joskaan sitä ei harjoitettu aivan perinteiseen malliin, vaan luovasti, kuten uusien sukupolvien kuuluukin.

teksti ja kuvat:
Pertti Tossavainen ja Susse Huhta

tiistai 1. lokakuuta 2013

7. -LUOKKALAISTEN DISKO

Tukioppilaat ja oppilaskunnan ysiluokkalaiset järjestivät seiskaluokkalaisille diskon torstaina 26.9.2013. Seiskaluokkalaisten tyttöjen piti pukeutua prinsseiksi ja poikien prinsessoiksi. Ysiluokkalaiset olivat pukeutuneet Havaji-teeman mukaan.


Järjestäjät jännittyneinä ennen diskon alkua :)


Jokaisen seiskan piti ilmoittautua sisääntulossa.


Tanssin lisäksi oli erilaisia ysien suunnittelemia ja vetämiä leikkejä.
  

Seiskoille oli arvottu parit ja parin kanssa tanssittiin tiputanssi.



Tuuli ja Auin lauloivat Titanium-biisin.


Ysit olivat leiponeet aikaisemmin iltapäivällä mokkapaloja ja muffineja. Niiden lisäksi buffetista sai ostaa edulliseen hintaan poppareita, mehua ja karkkeja.


Jerry hoiti DJ-hommat ammattimaisesti.


Loppuillasta oli vielä pukukilpailu.


Yksi pukukilpailun voittajista oli Sofia.