Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste musikaaliprojekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musikaaliprojekti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. toukokuuta 2016

Shed Helsinki - retki Aleksanterin teatteriin

Musikaaliprojektissa mukana olijat pääsivät tutustumaan tulevaan esiintymispaikkaansa Aleksanterin teatteriin. Samalla tavattiin ensimmäisen kerran kaikki mukana olevat koulut ja Skenen musiikkiteatteriopettajat. Shed-musikaalitreenit jatkuvat vielä kevään kouluilla, mutta syksyllä 2016 alkaa kaikkien koulujen yhteisharjoitukset Skenen tiloissa. Joulukuussa Peter Pan -musikaali on valmis esitettäväksi!


Kokoonnuimme kaikki lavalle.


Tältä se sitten näyttää katsojan näkökulmasta. Penkit ovat ainakin mukavat!


Ja tuo katsomo tulee olemaan aivan täyteen ahdettu. Kyllä alkoi jo jännittää!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Shed Helsinki

Tehtis on valittu mukaan Shed Helsinki -projektiin. 35 oppilasta pääsee mukaan suurmusikaaliin, joka huipentuu esityksiin Aleksanterin teatterissa joulukuussa 2016. Harjoitukset alkavat koululla tammikuussa 2016. Ensin Tehtiksen oppilaat harjoittelevat omalla koululla Scene-opettajien kanssa ja syksyllä alkavat yhteisharjoitukset muiden koulujen kanssa.


Lehditötilaisuudessa, jossa hanke esiteltiin, oli myös media paikalla. Tässä haastateltavana musikaalin kokonaisuuden ohjaaja, Marco Bjurström.


Me yhteysopettajat saimme hienot hupparit ja päätimme ottaa groupien :)