Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikuntaluokat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikuntaluokat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. toukokuuta 2017

Tehtiksen vanha oppilas oli voittamassa hopeaa jääkiekon alle 18-vuotiaiden loppuottelussa.

Tehtaanpuiston yläasteen koulun entinen oppilas Linus Nyman sai hopeamitalin jääkiekon alle 18-vuotiaiden lopputurnauksessa. Yhdysvallat oli finaalissa niukasti parempi. Linus kävi perjantaina 28.4. vanhalla koulullaan tervehtimässä opettajia sekä näyttämässä hopeamitaliaan.
Linus Nyman on Jokereitten kasvatti ja hän kävi kolme vuotta Tehtiksen perinteistä liikuntaluokkaa. Linus osallistui aktiivisesti Urheiluakatemian ja koulun yhdessä järjestämiin aamuharjoituksiin. Urheiluakatemian kanssa tehtävän yhteistyön ideana on varmistaa, että nuoret oppilasurheilijat voivat yhdistää koulunkäynnin ja tavoitteellisen urheilun.


Linus sai toissa keväänä peruskoulun päättötodistuksen.
Hän pelasi kuluneen kauden Kanadassa Kingston Frontenacs -nimisessä juniorijoukkueessa. Ykköskentän vasen laituri nakutteli runkosarjan 68 pelissä 26 maalia ja 24 syöttöä. Playoff -pelejä kertyi 11 tehoin 7 + 4. Linuksen omin sanoin ”oli ylä- ja alamäkeä, mutta pääsääntöisesti kausi Kanadassa meni hyvin”.  Hän kertoo, että kesti pari kuukautta, ennen kuin hän oppi englannin kielen hyvin. Linus lähti saman tien MM-turnaukseen, kun pelit Kanadassa päättyivät play offien 2. kierroksella. Matka Kanadasta Eurooppaan kesti lähes vuorokauden.
Nuoret leijonat saalistivat kisoissa MM-hopeaa. Linus kertoi, että ”omasta mielestään hän olisi voinut pelata kisat paremmin, mutta takana oli pitkä kausi”. Linus pelasi MM-kisat ykköskentässä laiturina ja hänen tehonsa olivat kuudessa pelissä 3 maalia ja 2 syöttöä.

Ensi kesänä Linuksella on edessä NHL:n varaustilaisuus. Koulun väki toivottaa Linukselle menestystä ja onnea hänen urheilijanpolullaan. Linus lupasi tulla myös jatkossa moikkaamaan vanhoja opettajiaan.
Kuvassa hopeamitalisti sekä hänen entiset liikunnanopettajansa Tommi Salomaa ja Taina Ahola. Taina oli myös Linuksen luokanvalvoja.
Teksti ja kuvat: Pertti Tossavainen

torstai 19. toukokuuta 2016

Tehtiksen tytöille ja pojille kultamitaleita koulujen välisissä kilpailuissa

Tehtiksen tyttö- ja poikajalkapalloilijat voittivat puhtaalla pelillä mestaruuden Vuosaaren yläkouluopetusta tarjoavien koulujen välisessä jalkapalloturnauksessa.











Ottelut pelattiin Kartanon tekonurmikentällä hyvissä olosuhteissa.

Onnittelut oppilaille kultamitaleista.














Vastaavasti Tehtiksen pojat voittivat kultaa koripallossa. Finaalissa kaatui Pohjois-Haagan yhteiskoulu. Hyvä pojat - onnitelut kultamitaleista. Kultamitalin saivat Jupe, Karri, Okko, Dartzi, Micke, Basu, Mirko,Ode, Kalle, Aleksi ja Atte.


Tehtiksen tytöt osallistuivat koulujenvälisiin koristurnaukseen 11.5.2016  Joukkueessa pelasivat seitsemänneltä luokalta Jada, Emma ja Viivi. Kahdeksannelta luokalta pelasivat Saga, Jose, Jutta, Nea ja yhdeksänneltä luokalta pelasivat: Emma, Manna, Essi (joka on Aurinkolahden peruskoulussa). Valmentajana toimi Mikko Pentti ja huoltajina olivat Vilma, Rosanne ja Jenny.
Ensimmäinen peli oli klo. 11.30 Pukinmäki 1 vastaan. Peli päättyi Tehtiksen voittoon. Toinen peli oli klo 13.30 Phyk 2 vastaan ja peli kääntyi Phykin voittoon. Tällä kertaa loppuotteluun ei siis päästy.
Pelit pelattiin Malmilla Helmi Centerissä.






















Teksti Pertti Tossavainen ja Tehtiksen oppilasurheilijat
Kuvat Taina Ahola ja Matti Airo




perjantai 30. lokakuuta 2015

Ysin liikuntaluokat Italiassa

Tehtiksen 9E ja 9F olivat viikon leirikoulureissulla Italiassa. Oppilaiden matkapäiväkirjamerkintöjä onnistuneelta reissulta voi lukea Liikuntaa Tehtiksessä -blogista.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Tehtis on mukana monessa - muutoksen tuulet puhaltavat Vuosaaressa

Vuosaaressa on parhaillaan menossa Opetusviraston johtama palveluverkkotarkastelu – vuosaarelaisia kouluja yhdistetään ja tulevaisuudessa Vuosaaressa ei enää ole erillisiä ala-asteita tai yläasteita. Yhtenäiset peruskoulut, joissa opettaan vuosiluokkia 1 – 9, ovat tulevaisuutta elokuusta 2017 alkaen.

Tehtaanpuiston yläasteen koulu siirtyy väistötiloihin nykyisestä koulurakennuksesta elokuussa 2016. Väistötilat ovat Vuosaaren ala-asteen pihalla olevissa opetuspaviljongeissa.  Osa erikoistiloja vaativasta aineopetuksesta (esim. kotitalous, musiikki, käsityö, kemia tapahtuu nykyisessä koulurakennuksessa tai Vuosaaren peruskoulussa). Painotettu opetus eli ilmaisu- ja kuvataide sekä liikunta tapahtuvat vanhan mallin mukaisesti Vuotalon ja Vuosaaren urheilutalon erinomaisissa tiloissa. Painotetussa opetuksessa ei siis tapahdu muutosta nykytilanteesta.
Tehtaanpuiston yläasteen koulu on valittu yhtenä neljästä koulusta Helsinki Shed -hankkeeseen.  Elisan tiloissa Pasilassa oli 23.10.2015 hankkeen lehdistötilaisuus.

Helsinki Shedin kautta 35 Tehtiksen oppilasta pääsee osallistumaan Marco Bjurströmin ohjaaman musikaalin tekemiseen. Musikaalin ensi-ilta on joulukuussa 2016 Aleksanterin teatterissa. Step upin -musiikkiteatteriammattilaiset ohjaavat nuoria tammikuusta 2016 alkaen. Tämä toteutuu kerhotoimintana, eikä koululle koidu siitä kuluja. 

Hanke on alun perin lähtöisin Englannista Chikenshed-teatterista. Teatterin filosofiana on antaa mahdollisuus kaikenlaisille nuorille ilmaista itseään taiteen keinoin. Hankkeessa kiinnitetään huomiota ennen kaikkea nuorten itsetunnon kohottamiseen. Tämä on Suomessa pilottikokeilu kyseisestä hankkeesta. Sitä ei ole ennen toteutettu näin laajassa mittakaavassa.

Tehtis on ollut pitkään mukana erilaisissa taidehankkeissa, mikä tietysti on luonnollista, koska olemme ilmaisu- ja kuvataidepainotteinen koulu. Tämän vuoksi meidät varmaankin kutsuttiin mukaan tähän upeaan projektiin.  Hanketta voi seurata myös hankkeen nettisivuilta http://www.shedhelsinki.fi/

Urhea-yhteistyö jatkuu

Tehtis on neljättä vuotta mukana Urhea-yhteistyössä (Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia). Urhea verkoston tavoitteena on tukea yläasteikäistä urheilijaa opiskelun ja urheilun tuloksellisessa yhdistämisessä.  Verkostossa ovat urheiluun erikoistunut yläaste, seurat ja lajiliitot.
Tehtis on ensimmäinen liikuntapainotteinen yläaste Helsingissä ja koko Suomessa. Liikuntapainotteinen opetus alkoi vuonna 1988 eli neljännesvuosisata sitten. Noin puolet liikuntaluokkien oppilaista tulee Vuosaaren ulkopuolelta. Kouluun haetaan liikuntapainotteiseen opetukseen vuosittain tammikuussa. Lisätietoja kouluun hakemisesta löytyy koulun kotisivuilta http://www.hel.fi/hki/tehty/fi/Etusivu.

Yläasteikäisen huippu-urheilu-uralle tahtovan nuoren olisi hyvä liikkua viikossa noin 20 tuntia. Lisäksi urheilevalle nuorelle tarjotaan urheilua tukevaa liikuntaa ja valmennusta koulupäivän yhteydessä ja tuodaan urheilun tukipalvelun asiantuntijuutta urheilijalle ja hänen lähipiirilleen. Nuorta urheilijaa autetaan hänen polullaan kohti aikuisiän huippu-urheilu- ja siviiliuraa.

Verkoston koulut ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa ja urheilijan polkua monipuolisesti kannustavaksi ja tukevaksi. Tuen saaminen edellyttää myös urheilijalta sitoutumista opintoihin, valmennukseen ja urheilijana kasvamiseen liittyviin sopimuksiin ja sääntöihin.

Liikuntaluokkien lukujärjestyksissä on torstaiaamuisin klo 8.00 - 9.45 mahdollisuus aamuharjoituksiin. Koripallojoukkue Wartti Basket, jalkapalloseura FC Viikingit, salibandyseura ja SSV ja jääkiekkoseura Viikingit sekä Suomen jääkiekkoliitto Ry ja Suomen Salibandyliitto Ry ovat tällä hetkellä mukana toiminnassa ja tarjoavat ammattivalmentajat harjoituksiin.
 
Aamuharjoituksiin on voinut osallistua myös muiden koulun lahjakkaita urheilijaoppilaita, kun heidän taito- ja motivaatiotasonsa on riittävä. Heidän kotikoulunsa rehtori räätälöi oppilaiden torstaiaamun lukujärjestyksensä, jotta he voivat osallistua aamuharjoituksiin. Oppilaat tekevät samanlaisen urheilijasopimuksin kuin Tehtiksen oppilaat. Tehtis toimii siis Itä-Helsingin urheilun ja liikunnan alueellisena osaamiskeskuksena. Muiden koulujen oppilaita on osallistunut aamuharjoituksiin 11 eri koulusta tämän syksyn aikana.
 
Wartti Basketin valmentajien vetämät treenit ovat Vuosaaren urheilutalolla aivan koulun välittömässä läheisyydessä. Treeneissä on ollut hyvä tekemisen meininki ja oppilaat ovat olleet tyytyväisiä.
FC Viikinkien valmentajat pitävät futistytöille ja – pojille harjoitukset Hetttarin uudella tekonurmikentällä ja Pallomyllyssä Myllypurossa. Pelaajat ovat liikkuneet hyvällä asenteella treeneissä ja he ovat kehittyneet pelaajina. Viikkareitten ammattivalmentajia on ollut paikalla aamutreeneissä 2 – 3 kappaletta, joten he ovat voineet valmentaa myös yksilöllisesti pelaajia.

Jääkiekon aamujäät ovat Vuosaaren jäähallissa eli Aimo Mäkisen areenalla. Valmentajina toimivat jääkiekkoseura Viikinkien valmentajat. Kiekko on liikkunut nopeasti lavasta lapaan treeneissä.
Salibandypelaajat harjoittelevat Myllypurossa liikuntamyllyssä. Harjoitusten valmentajana toimii SSV-ikoni, seuran valmennuspäällikkö Santtu Manner. Pelaajat ovat kehittyneet syksyn aikana paljon ja reikäpallo on saanut kyytiä.

Tehtiksen rehtorina olen todella tyytyväinen koulun ja eri kulttuuri- ja urheilutoimijoiden hyvästä yhteistyöstä. Oppilaat saavat yhdessä tekemisen avulla mahdollisuuden avulla oppia taitoja tulevaisuutta varten. Näin he kehittyvät omalla oppilaan, taiteilijan ja urheilijan polullaan. Yhdessä tekeminen tuottaa enemmän kuin jos kukin taho toimisi yksin

Pertti Tossavainen, reksi

torstai 18. kesäkuuta 2015

Helsingin Sanomat uutisoi Tehtiksen sovelluskoeopetuksesta 16.6.2015

Hesari kirjotti jutun helsinkiläisten koulujen sovelluskoeopetuksesta ja kouluihin hakevista nuorista.
Tehtis oli vahvasti esillä artikkelissa.


Oheisesta linkistä pääsee Hesarin www-sivuille:


http://www.hs.fi/kaupunki/a1434341368126






Mukavaa kesää kaikille toivottaen




Pertti Tossavainen
rehtori

torstai 7. toukokuuta 2015

Cheerleadingia liikuntatunnilla
























Iloista meininkiä cheerleadingin merkeissä liikuntaluokkien tunneilla. Mukana temppuilemassa ovat niin pojat kuin tytötkin.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Eduskuntavaalikahvitus Tehtiksessä

Tehtiksen 8e ja 8f eli liikuntaluokat tekevät elokuun lopulla 2015 liikunnallisen leirikoulumatkan Italiaan Cesenatico -nimiseen paikkaan - lähin suurin kaupunki on Venetsia.

Luokan oppilaat ja huoltajat pitivät koululla eduskuntavaaliäänestyksen yhteydessä varainhankintatilaisuuden. He myivät kahvia, teetä, mehua sekä makeaa ja suolaista pikkupurtavaa. Lisäksi tarjolla oli arpoja.

Äänestäjiä oli liikkeellä sunnuntaina kiitettävän paljon ja monelle heistä maistui kupponen juomaa pikkupurtavan kera.

Matka Italiaan maksaa ja siksi on mukavaa havaita, että nuoret keräävät rahaa leirikoulua varten oman työpanoksensa avulla.



tiistai 10. helmikuuta 2015

Tehtiksen oppilas on kunnostautunut maajoukkuetehtävissä

Tehtaanpuiston yläasteen koulun liikuntaluokan 9. luokan oppilas Linus Nyman pelasi erinomaisen turnauksen 16-vuotiaiden jääkiekkoturnauksessa Suomessa. Linus teki loppuottelussa kolme maalia rakasta vastustajaamme Ruotsia vastaan. Kolmen maalin tekijä ja Suomen parhaana palkittu Linus  totesi pelin jälkeen, että kun ei anna periksi, voi aina olla mahdollisuus voittaa ja tehdä jotain hienoa.

Tehtiksen aikuiset ja oppilaat onnittelevat sinua Linus!

Ohessa on linkki Suomen jääkiekkoliiton sivuille, jossa on tarkempi otteluseloste Suomi-Ruotsi maaottelusta

http://www.leijonat.fi/uutiset/tuoreimmat/item/12518-u16-otteluraportti-riihimaen-ihmeesta-peli-luonne-luistelu.html



torstai 18. joulukuuta 2014

Joulujuhla 2014

Tehtiksen joulujuhlaesitys oli torstaina 18.12.2014 Vuotalossa klo 10.30. Juhlan kehyskertomuksena oli "Joulupukin kylmä linja" -ohjelma.
 
 
Joulupukki ja tonttu.
 
 
7B:n sketsissä "Täydellinen joulu" oli rikkaan perheen kylmäkiskoinen joulu...

 
... ja köyhän perheen onnellinen joulu.

 
Joulupukille soitettiin kummallisia puheluja.

 
Anna ja Emma lauloivat "Joulupotpurin".

 
Joulupukki ja tonttu lukivat lasten lähettämiä kirjeitä.

 
7A:n esityksessä tuomaristo valitsi uuden "Miss Joulupukin".


Juontaja haastattelee kaikki finalistit.
 

 
Voittaja olikin sama kuin edellisvuonna...

 
Rehtori puhui mm. joulurauhasta.

 
Opettajien lauluesitys...

 
... ja tiptap-tanssi.

 
7.-9. -luokkalaisista koottu cheertanssiryhmä.



 
KAIKKI ESITYKSET OLIVAT UPEITA! KIITOS ESIINTYJILLE!
 
Kuvat: Annika 7A

 

maanantai 15. joulukuuta 2014

Win win-tilanne eli Tehtiksen ja urheiluseurojen hyvä yhteistyö

Tehtaanpuiston yläasteen koulu eli Tehtis on ensimmäinen liikuntapainotteinen yläaste Helsingissä ja koko Suomessa. Liikuntapainotteinen opetus alkoi vuonna 1988 eli neljännesvuosisata sitten. Noin puolet liikuntaluokkien oppilaista tulee Vuosaaren ulkopuolelta. Kouluun haetaan liikuntapainotteiseen opetukseen vuosittain tammikuussa. Lisätietoja kouluun hakemisesta löytyy koulun kotisivuilta.

 
Tehtis aloitti elokuussa 2012 Urhea-yhteistyön (Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia). Urhea hankkeessa on mukana 14 koulua pääkaupunkiseudulta. Tällä hetkellä Urhea-toimintaa on tehty Tehtiksessä yli kaksi vuotta. Urhea verkoston tavoitteena on tukea yläasteikäistä urheilijaa opiskelun ja urheilun tuloksellisessa yhdistämisessä.  Verkostossa ovat urheiluun erikoistunut yläaste, seurat ja lajiliitot.

 
Yläasteikäisen huippu-urheilu-uralle tahtovan nuoren olisi hyvä liikkua viikossa noin 20 tuntia. Lisäksi urheilevalle nuorelle tarjotaan urheilua tukevaa liikuntaa ja valmennusta koulupäivän yhteydessä ja tuodaan urheilun tukipalvelun asiantuntijuutta urheilijalle ja hänen lähipiirilleen. Nuorta urheilijaa autetaan hänen polullaan kohti aikuisiän huippu-urheilu- ja siviiliuraa.

 
Verkoston koulut ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa ja urheilijan polkua monipuolisesti kannustavaksi ja tukevaksi. Tuen saaminen edellyttää myös urheilijalta sitoutumista opintoihin, valmennukseen ja urheilijana kasvamiseen liittyviin sopimuksiin ja sääntöihin.

 
Liikuntaluokkien lukujärjestyksissä on torstaiaamuisin klo 8.00 - 9.45 mahdollisuus aamuharjoituksiin. Koripallojoukkue Wartti Basket, jalkapalloseura FC Viikingit, salibandyseura SSV ja voimisteluseura Fliku sekä Suomen jääkiekkoliitto Ry  ja Suomen Salibandyliitto Ry ovat tällä hetkellä mukana toiminnassa ja tarjoavat ilmaiseksi ammattivalmentajat harjoituksiin.

 
Aamuharjoituksiin on voinut osallistua myös muiden koulun lahjakkaita urheilijaoppilaita, kun heidän taito- ja motivaatiotasonsa on riittävä. Heidän kotikoulunsa rehtori räätälöi oppilaiden torstaiaamun lukujärjestyksensä, jotta he voivat osallistua aamuharjoituksiin. Oppilaat tekevät samanlaisen urheilijasopimuksin kuin Tehtiksen oppilaat. Tehtis toimii siis Itä-Helsingin alueellisena osaamiskeskuksena liikunnassa. Muiden koulujen oppilaita on osallistunut aamuharjoituksiin 9 eri koulusta tämän syksyn aikana.
 

 
Wartti Basketin valmentajien vetämät treenit ovat Vuosaaren urheilutalolla aivan koulun välittömässä läheisyydessä. Treeneissä on ollut hyvä tekemisen meininki ja oppilaat ovat olleet tyytyväisiä. Sekä tyttöjen että poikien koripallojoukkueet menivät jatkoon koulujen välisissä koripalloturnauksissa tosi vakuuttavasti.


 
FC Viikinkien valmentajat pitävät futistytöille ja – pojille harjoitukset Kartanon kentällä ja Pallomyllyssä Myllypurossa. Pelaajat ovat liikkuneet hyvällä asenteella treeneissä ja he ovat kehittyneet pelaajina. Viikkareitten ammattivalmentajia on ollut paikalla aamutreeneissä 2 – 3 kappaletta, joten he ovat voineet valmentaa myös yksilöllisesti pelaajia.
 

 
 
Jääkiekon aamujäät ovat Vuosaaren jäähallissa eli Aimo Mäkisen areenalla. Valmentajana toimii Suomen jääkiekkoliiton aluevalmentaja. Kiekko on liikkunut nopeasti lavasta lapaan treeneissä.

 






Salibandypelaajat harjoittelevat Myllypurossa Areena Centerissä. Harjoitusten valmentajina toimivat SSV-ikonit Mikael Järvi ja Santtu Manner. Pelaajat ovat kehittyneet syksyn aikana paljon ja reikäpallo on saanut kyytiä.

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tehtiksen rehtorina olen todella tyytyväinen koulun ja urheiluseurojen tuloksellisesta yhteistyöstä. Koulumme lahjakkaat oppilaat saavat laadukkaita aamutreenejä ja he kehittyvät urheilijoina. Mukavaa on, että myös muiden koulujen oppilaita on osallistunut aamuharjoituksiin. Olen tosi ilahtunut valmentajien jalkautumiseen kouluun tekemään ”haalarihommia” – nuori urheilija on toiminnan keskiössä. Aamutreeneissä toteutuu win - win tilanne – yläasteikäinen urheilija, urheiluseura ja oppilaan kotikoulu hyötyvät kaikki. Yhdessä tekeminen tuottaa enemmän kuin jos kukin taho toimisi yksin.

 
 

Teksti ja kuvat Pertti Tossavainen

 

 



torstai 11. joulukuuta 2014

Veikko Niemikorpi on palkittu urheiluansioista

Tehtaanpuiston yläasteen koulun eläköitynyt liikunnanopettaja Veikko Niemikorpi on palkittu Pro Urheilu -palkinolla.
Pro Urheilu -palkinto on tunnustus kansainvälisesti menestyneille urheilijoille. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät palkinnot ovat suuruudeltaan 20 000 euroa, ja ne jaetaan veikkausvoittovaroista.
Veikko Niemikorpi toimi pitkään ansiokkasti liikunnanopettajana Tehtiksessä ja hän oli vahvasti mukana, kun koulusta tuli Suomen ensimmäinen liikuntaan erikoistunut yläaste vuonna 1988. Tehtiksen mainekkaissa liikuntaluokissa näkyy vahvasti Veikon kädenjäljet.
Onnittelut Veikko!
 
Ohessa on vielä linkki Helsingin Sanomien uutiseen http://www.hs.fi/urheilu/a1418191289723
 

 
 
 

perjantai 28. marraskuuta 2014

Poikien säbäjengi komeasti jatkoon kolmella voitolla

Tehtkisen poikien salibandyjoukkue voitti 26.11.2014 oman alkusarjan lohkonsa komeasti kolmella voitolla ja meni heittämällä jatkopeleihin. Voittopelien maaliero oli 31 - 9. Tehtis voitti Taivallahden, Torpparinmäen ja Suomalais-venäläisen koulun joukkueet.

Joukkueen valmentaja toimi poikien liikunnanopettaja Matti Airo. Joukkueessa pelasivat Mikko Grönholm, Aleksi Kokljuschkin, Topias Lyly, Henrik Lämsä, Linus Nyman, Joel Virta, Miika Virtanen, Hannes Hyytiäinen, Markku Kitunen, Juho Räsänen, Tatu Tamminen, Markus Tanninen, Juuso Tienhaara ja Atte Vuoristo.

Poikien aloitushuuto ennen ottelujen alkua oli itä. Huuto oli tehokas ja syttyttävä - reikäpallo liikkui kentällä etukäteissuunnitelmien mukaan. Pojat pelasivat siis joukkueena eivätkä yksilöinä. Pojat ovat syyslukukauden aikana osallistuneet Urhea-aamuharjoituksiin joko salibandyssä tai jääkiekossa - tästä on selvästi ollut hyötyä.

Onnittelut joukkueen jäsenille upesta alkusarjasta ja onnea jatkopeleihin!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Tehtiksen pojat jatkoon koulujen välisessä jalkapalloturnauksessa

Tehtiksen pojat voittivat upeasti koulujen välisessä jalkapalloturnauksessa kaksi ensimmäistä alkusarjan ottelua.

Ohessa on linkki FC Viikinkien kotisivuillle, josta kerrotaan asiasta tarkemmin

http://www.fcviikingit.com/?x103997=504109

torstai 11. syyskuuta 2014

Urhean sudenpojat ja -tytöt pallon kimpussa

Urhea-ohjelman aamuharjoitukset ovat jo täydessä käynnissä. Kuvia koripalloilijoiden aamuharjoituksista.



tiistai 20. toukokuuta 2014

9EF goes Tallinna



Liikuntaluokat 9E ja 9F lähtivät leirikouluun Tallinnaan maanantaina 19.5. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli kiertokävely vanhassa kaupungissa, oppaana musiikinopettaja Allan Saar. Koko porukka kiipesi Olavisten kirkon torniinkin ilman ongelmia ja salamavauhtia.



Tiistain ohjelmassa on Nõmme seikluspark. Ennen radalle pääsyä kaikille kiinnitettiin turvavaljaat ja annettiin ohjeita niiden käytöstä ja seikkailuradan käytänteistä muutenkin. Lopulta kiipeilemäänkin päästiin.






maanantai 16. joulukuuta 2013

Win-win eli Tehtiksen ja urheiluseurojen hyvin toimiva yhteistyö

Tehtaanpuiston yläasteen koulu eli Tehtis on ensimmäinen liikuntapainotteinen yläaste Helsingissä ja koko Suomessa. Liikuntapainotteinen opetus alkoi vuonna 1988 eli neljännesvuosisata sitten. Noin puolet liikuntaluokkien oppilaista tulee Vuosaaren ulkopuolelta. Kouluun haetaan liikuntapainotteiseen opetukseen vuosittain tammikuussa.

Tehtis aloitti elokuussa 2012 Urhea-yhteistyön (Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia). Urhea-hankkeessa on mukana 10 koulua pääkaupunkiseudulta. Verkoston tavoitteena on tukea yläasteikäistä urheilijaa opiskelun ja urheilun tuloksellisessa yhdistämisessä.  Verkostossa ovat urheiluun erikoistunut yläaste, seurat ja lajiliitot.

Yläasteikäisen huippu-urheilu-uralle tahtovan nuoren olisi hyvä liikkua viikossa noin 20 tuntia. Lisäksi urheilevalle nuorelle tarjotaan urheilua tukevaa liikuntaa ja valmennusta koulupäivän yhteydessä ja tuodaan urheilun tukipalvelun asiantuntijuutta urheilijalle ja hänen lähipiirilleen. Nuorta urheilijaa autetaan hänen polullaan kohti aikuisiän huippu-urheilu- ja siviiliuraa.

Verkoston koulut ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa ja urheilijan polkua monipuolisesti kannustavaksi ja tukevaksi. Tuen saaminen edellyttää myös urheilijalta sitoutumista opintoihin, valmennukseen ja urheilijana kasvamiseen liittyviin sopimuksiin ja sääntöihin. 

URHEA-treenit keskiviikkoaamuisin

Liikuntaluokkien lukujärjestyksissä on keskiviikkoaamuisin klo 8.00 - 9.45 mahdollisuus aamuharjoituksiin. Koripallojoukkue Wartti Basket ja jalkapalloseura FC Viikingit sekä Suomen jääkiekkoliitto ry. ovat tällä hetkellä mukana toiminnassa ja tarjoavat ilmaiseksi valmentajat harjoituksiin.

Wartti Basketin valmentajien vetämät treenit ovat Vuosaaren urheilutalolla aivan koulun välittömässä läheisyydessä. Treeneissä on ollut hyvä tekemisen meininki ja oppilaat ovat olleet tyytyväisiä. Aamuharjoituksiin osallistuvat koripalloilijat ovat viidestä eri koulusta, kaukaisimmat Alppilan yläasteelta.
 

FC Viikinkien valmentajat pitävät futistytöille ja – pojille harjoitukset Kartanon kentällä ja Pallomyllyssä Myllypurossa. Pelaajat ovat liikkuneet hyvällä asenteella treeneissä ja he ovat kehittyneet pelaajina. Viikkareitten ammattivalmentajia on ollut paikalla aamutreeneissä 2 – 3 kappaletta, joten he ovat voineet valmentaa myös yksilöllisesti pelaajia. Suurin osa futareista on Tehtiksen oppilaita, jokunen pelaaja on muista vuosaarelaisista kouluista.

Kuvassa viikkareiden valmentajat Pete Pasanen (vas.) ja Risto Luomanen "sorvin ääressä" Kartanon kentällä vetämässä aamutreenejä.
  
Jääkiekon aamujäät ovat Vuosaaren jäähallissa eli Aimo Mäkisen areenalla. Syksyn aikana valmentajana on ollut Sergei Yerkovich, joka on työkokeilussa Tehtiksessä. Sergei toimii liikunnanopettajien apuna oppitunneilla ja vetää lätkän aamutreenit. Sergei on pelannut aktiiviuransa aikana jääkiekkoa ammatikseen AHL:ssä, KHL:ssä ja SM-liigassa sekä osallistunut olympialaisiin. Sergei on saanut urallaan monta mitalia. Tänä vuonna kaikki lätkäpelaajat ovat Tehtiksen oppilaita – viime vuonna treeneihin osallistui oppilaita myös neljästä muusta koulusta.

Tehtiksen rehtorina olen todella tyytyväinen koulun ja urheiluseurojen tuloksellisesta yhteistyöstä. Koulumme lahjakkaat oppilaat saavat laadukkaita aamutreenejä ja he kehittyvät urheilijoina. Olen tosi ilahtunut valmentajien jalkautumiseen kouluun tekemään ”haalarihommia” – nuori urheilija on toiminnan keskiössä. Aamutreeneissä toteutuu win-win-tilanne – yläasteikäinen urheilija, urheiluseura ja oppilaan kotikoulu hyötyvät kaikki. Yhdessä tekeminen tuottaa enemmän, kuin jos kukin taho toimisi yksin.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksy tulee Tehtikseen





Syyskuu on lopullaan ja syksy on tullut myös Helsinkiin: ilmat ovat viilentyneet, puiden lehdet ovat kellastuneet ja kouluakin on käyty jo kuusi viikkoa.

Syyslukukausi on alkanut Tehtiksessä totuttuun tapaan.  Uudet oppilaat ovat tutustuneet kouluun ja opettajiin. Luokanvalvojat ja tukioppilaat ovat neuvoneet ja auttaneet uusia 7. luokan oppilaita. Seiskat ovat oppineet nopeasti missä mikäkin luokka on ja miten koulussa toimitaan. Koulurakennuksessa on päivittäin lähes 1000 ihmistä – määrä koostuu yläasteen ja lukion oppilaista ja opiskelijoista sekä koulun aikuisista. Lukumäärä on melkoinen ja tämän takia sovittujen aikataulujen noudattaminen on tosi tärkeää.
Olemme syöneet kouluravintolassa kertakäyttöastioissa ja ruoka on tuotu lämmitettynä Palmian keskuskeittiöstä kuuden viikon ajan. Poikkeavat ruokailujärjestelyt ovat sujuneet hyvin – tästä suuri kiitos kaikille. Onneksi keittiön remontti on nyt valmistunut ja pääsemme syömään taas normaalilla tavalla.

Yläasteen oppilaat ovat valmistelleet ensimmäisten kouluviikkojen aikana Vuotalofestin ohjelmaa. Vuotalofest on lauantaina 28.9. – Vuotalossa toimivat toimijat - onpa monimutkaisesti sanottu- järjestävät taide- ja kulttuuripainotteista ohjelmaa vuosaarelaisille lauantaina klo 10.00 – 15.00 välisenä aikana. Toimijoita ovat Vuosaaren kirjasto, Kulttuurikeskus, Vuosaaren lukio, Tehtaanpuiston yläasteen koulu, kahvila Pokkari ja suomenkielinen työväenopisto. Olen jo etukäteen tosi ylpeä yläasteen oppilaitten panoksesta päivän toteutuksessa. Ilmaisu – ja kuvatiedeluokkien oppilaiden osuus valmistelutyössä on ollut merkittävä.
Urhean aamutreenit ovat alkaneet Tehtiksen liikuntaluokkien oppilailla syyskuun ensimmäisellä viikolla. Oppilaitten lukujärjestys on tänä lukuvuonna suunniteltu niin, että myös muilla kuin liikuntaluokan oppilailla on mahdollisuus osallistua aamuharjoituksiin keskiviikkoisin klo 8.00 – 9.30. Treeneihin osallistuu myös oppilaita seitsemästä muusta koulusta – valtaosa urheilijoista on toki oman koulun oppilaita. Aamuharjoituslajit ovat koripallo, jalkapallo, jääkiekko ja yleisvalmennus. Voimistelun osalta neuvottelut ovat vielä kesken.

Koulussa on aloittanut myös seitsemän uutta opettajaa: Leena Simola (kielet), Katja Merontausta (kielet), Milla Majaniemi (kielet), Maija Nukari (tekstiilityö), Jonna Nirkko (erityisopettaja), Ilona Savolainen (erityisopettaja) ja Karl Colerus (erityisopettaja). He ovat aloittaneet opetustyönsä mainiosti ja kollegat ovat auttaneet heitä. Urheilutermein joukkueeseen on tullut uusia pelaajia ja he ovat oppineet hyvin joukkueen pelikirjan vanhojen pelaajien avustamana.

 
Haluan toivottaa kaikille hyvää syksyn alkua!

T. Pertti, reksi


Tekstin kirjoitti Pertti ja kuvat on ottanut Pertti T. ja Leena R.

 
 

 

 

tiistai 28. toukokuuta 2013

Tehtiksen pojat voittivat kultaa Vuosaaren jalkapalloturnauksessa

Tehtaanpuiston yläasteen koulun jalkapallojoukkue osallistui 16.5.2013 Vuosaaren yläasteiden väliseen futisturnaukseen. Joukkueen kapteenina toimi Heikki Hietala. Tehtis voitti ensimmäisessä ottelussa Kallahden peruskoulun 2-1. Toinen ottelu Aurinkolahden koulua vastaan oli tiukkaa tiukempi ja päättyi Tehtiksen 2-1 voittoon. Aurinkolahden joukkueen valmentajana toimi liikunnanopettaja Tommi Salomaa, joka opettaa liikuntaa sekä Tehtiksessä että Aurinkolahdessa. Tehtiksen joukkueen avainpelaajiin kuuluva keskikenttämies Santeri Rauhala loukkaantui pelissä. Viimeinen ottelu Vuosaaren peruskoulua vastaan päättyi 2-2 tasapeliin. Tehtis voitti siis turnauksen kahdella voitolla ja yhdellä tasapelillä – siis 5 pistettä kuudesta mahdollisesta.

Kultamitalijoukkueeseen kuuluivat Santeri Rauhala 9f, Jesse Apell 9f, Ossi Takala 9f, Markku Itäranta 9f, Niko Tiirikainen 9f, Otso Simani 9e, Anton Basta 9e, Jimi Helenius 9e, Valtteri Suomela 9e, Heikki Hietala 9e, Rene Arkoma 9d, Niko Turunen 8e, Aleksi Kaukamo 8e, Riku Ruotsila 8e, Joel Määttä 8e, Oliver Freden 8f ja Juha Saukkoriipi 8f. Joukkueen valmentaja toimi rehtori Pertti Tossavainen, koska liikunnanopettaja Matti Airo oli poissa.

Pojat pelasivat joukkueena, eivät yksilöinä. Lisäksi maalivahtipeli onnistui erinomaisesti. Hyvä pojat, hyvä Tehtis!