Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste jopo-luokat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jopo-luokat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. toukokuuta 2015

JOPO:n retkiä

Leirikoulu
Lähdimme leirikouluun torstai aamuna kohti Vihdin leirikeskusta. Kun saavuimme leirikeskukseen veimme tavarat huoneisiin, jonka jälkeen oli tutustumisleikkejä, ulkopelejä ja meikkauskisa eli tytöt meikkasi pojat ja pojat meikkasi tytöt ja niistä valittiin hauskimman näköinen ja parhaat palkittiin esim. karkkipussilla, jonka jälkeen oli ruoka. Ruoan jälkeen oli vapaa-aikaa, jonka jälkeen mentiin iltanuotiolle ja iltapalalle. Nuotiolla paistettiin makkaraa ja siinä samassa oli sauna, sen jälkeen siirryttiin takaisin päärakennukseen jossa sai valvoa,nukkua tai tehdä mitä mieleen tuli tietysti koulun sääntöjä noudattaen (päihteettömyys). Seuraavana päivänä menimme aamupalalle, sitä mukaan kun oli syönyt sai lähteä pakkaamaan tavaroita, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa ja sen jälkeen lähdettiin bussilla takaisin kohti Vuosaarta.

Seikkailutalo
Elokuussa 2014 lähdimme aamulla seikkailutalolle, joka sijaitsee Kallahden koulun vieressä. seikkailutalolla pelasimme erilaisia ryhmäyttämis leikkejä sen jälkeen oli ruoka ja korikiipeily mahdollisuus, jonka jälkeen sai lähteä.

Valokuvaustyöpaja
Kokoonnuimme päivällä Vuotalolle, jossa oli  Valokuva työ-paja, jota veti  helsinginkaupungin taidemuseon henkilökunta. Palasimme takaisin Vuotalolle jossa tulostimme kuvat ja lähdimme kotiin.

Eduskuntatalo
Syyskuussa 2014 kokoonnuimme aamulla Rautatientorille, josta lähdimme kohti eduskuntataloa. Ensimmäisenä menimme läpi turvatarkastuksen, jonka jälkeen odotimme opastamme aulassa. Hänen saavuttuaan lähdimme kierrokselle. Siirryimme marmoriportaita ylös ja pysähdyimme pienoismallin kohdalle, jossa oppaamme selitti vähän eduskuntatalon historiaa sekä alueen arkkitehtuuria.  Kävimme myös salissa, jossa pidetään kaikki haastattelut ja kahvitukset, jatkoimme kierrosta eteenpäin ja pysähdyimme hissien kohdalle, joissa ei ollut ovia, joihin mahtui yksi ihminen kerrallaan ja ne liikkuivat koko ajan. Jatkoimme matkaa ja saavuimme istuntosaliin, jossa kaikki istunnot pidetään. Jäimme katsomaan vähäksi aikaa istuntoa, jonka jälkeen lähdimme takaisin koululle.

Kaupungintalo
kävimme kaupungintalossa, jossa meitä vastassa oli aulassa apulaiskaupungin johtaja, joka opasti meitä. Siirryimme hissillä yläkertaan, jossa saimme mehua ja pienen sämpylän. Menimme syömään eväitä istuntosaliin, jossa apulaiskaupungin johtaja samalla kertoi meille talon toiminnasta. Kun olimme syöneet ja apulaiskaupungin johtaja kertonut kaiken oleellisen jatkoimme kierrosta juhlasaliin, jossa meille ruvettiin kertomaan talon historiasta. Sen jälkeen kiersimme saleissa jotka olivat eri aikakausilta. Kävimme pienessä liikkeessä josta olisi voinut ostaa jotakin esim. muisto esineitä, jonka jälkeen lähdimme kotiin.

Ateneum
Tammikuussa 2015 kävimme ateneumissa katsomassa Sibeliuksen taidetta. Meillä oli opas mukana kertomassa Sibeliuksen elämästä

Stoan tykkää -työpaja
Maaliskuussa 2015 kävimme Itiksessä stoalla tykkää työpajassa. kävimme sellaisessa näyttelyssä katselemassa kuvia ja lopuksi kävimme maalaamassa kuvia rakkauteen liittyen akryyli väreillä, jonka jälkeen kuivasimme maalaukset ja saimme lähteä kotiin.

Kynttilä paja
Joulukuussa 2014 lähdimme Vuosaaresta Sörnäisen metroasemalle ja kävelimme sieltä Harjun nurisotalolle tekemään kynttilöitä. Puuvilla lanka dipattiin veteen ja steariiniin vettä oli 80% ja stearinia 20% jokainen sai tehdä 6 kpl kynttilöitä. Lopuksi kynttilät värjättiin, paketoitiin ja lähdettiin kotiin.

Peilipaja
Huhtikuussa 2015 kävimme Harjun nuorisotalolla tekemässä savesta peilejä. Peilien teko oli hauskaa ja helppoa lopuksi saimme maalata peilit ennen viimeistä polttoa.

Kirjapainopaja
Huhtikuussa 2015 kävimme harjun nuorisotalolla tekemässä muisti kirjoja. Saimme maalata kannet millaisiksi halusimme ja millä väreillä halusimme. Maalauksen jälkeen saimme paperi nipun ja sidoimme sivut ja kannet yhteen, jonka jälkeen saimme lähte kotiin.

Koskelan nuorisotalo
Marraskuusa 2014 kävimme koskelan nuorisotalossa tekemässä sormuksia. Sormusten teko oli hauskaa, helppoa sekä yksin kertaista. Sormukset olivat täyttä hopeaa mutta niistä ei olisi saanut kuin ehkä 20 senttiä kun olimme tehneet sormukset saimme lähteä kotiin

Stoan tanssiesitys
Maaliskuussa 2015 kävimme stoalla katsomassa tanssi esitystä sekä rap battlea.

Käräjäoikeus
Huhtikuussa 2015 kokoonnuimme aamulla Ruoholahden metroasemalle, josta lähdimme kävelemään kohti käräjäoikeutta. kävimme käräjäoikeudessa seuraamassa istuntoa se oli aika kiinnostavaa istunnon aikana tuli pari taukoa. Istunnon päätyttyä kävimme syömässä jossakin ravintolassa jonka jälkeen saimme lähteä kotiin

Liikka mylly
kävimme Liikuntamyllyssä Myllypurossa useampina kertoina.  Liikuntamyllyssä oli/on mahdollista suorittaa yleis urheilua, mahdollisuus pelata esim. sählyä ja korista. Kävimme myös yhdessä vaiheessa telinevoimistelu puolella sekä tanssi salissa.

Arena Center
Huhtikuussa 2015 kävimme kolmena kertana Arena Centerissä pelaamassa sählyä, kolmantena kertana pelasimme arabian JOPO-luokkaa vastaan, tiukka peli oli mutta meidän luokkamme voitti.

Uinti
Kävimme uimassa Vuosaaren uimahallissa, jossa jokainen sai näyttää että osaa uida vähintään 200 metriä

Keilaus
menimme keilaamaan Helsinginkadun urheilutalolle. Jakaannuimme muutamiin ryhmiin ja rupesimme keilaamaan, keilauksen jälkeen kävimme syömässä Hesburgerissa jonka jälkeen jokainen sai lähteä kotiin.

Eurokangas
kävimme luokkamme kanssa ostamassa materiaalia Eurokankaasta suunnittelemiamme vaatteitamme varten. Saimme itse päättää oman materiaalin tietysti koululla on tietty budjetti mitä noudattaa mutta muuten saimme päättää materiaalin.

Tutustumisen käynnit toisen asteen ammattioppilaitoksiin
olemme käynneet tutustumis käynneillä toisen asteen ammattioppilaitoksissa kuten mm.
-Stadin ammattioppilaitos lähihoitaja koulutus vilppulan toimipiste
-Merenkulkualan oppilaitos Kotka
-Keskuspuiston ammattikoulu autoala

-Stadin ammattiopisto
-Autoala
-Ravintola-ala
-Elintarvikeala
-Hiusala
-Vaatetusala
-Kosmetologi

-Järvenpään opisto
-Lastenhoitoala
-Perhetyö

-Sirkuskoulu Lahti
-Suomenliikemiesten kauppaopisto

Minigolf
Vietimme aamupäivän Minigolfia pelatessa meillä oli hauskaa ja rentoa meininkiä.malasimme takaisin Vuotalolle jossa tulostimme kuvat ja lähdimme kotiin.

Stadin ammattiopisto
-Autoala
-Ravintola-ala
-Elintarvikeala
-Hiusala
-Vaatetusala
-Kosmetologi
-Suomenliikemiesten kauppaopisto
Järvenpään opisto
-Lastenhoitoala
-Perhetyö
-Sirkuskoulu Lahti

Minigolf
Vietimme aamupäivän Minigolfia pelatessa meillä oli hauskaa ja rentoa meininkiä.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

SEINÄMAALAUS

Aloitimme syksyllä kuvistyön jonka aiheena oli seinämaalaukset. Tarkoituksena oli maalata seinään maalaus joka liittyy JOPO-luokkaan tai itselleen tärkeä asia tai henkilö. Seinään maalattiin erilaisia lainauksia, omia idoleita ja itselleen rakkaita asioita esimerkiksi moottoripyöriä. Itse maalasin oman idolini, Barcelonassa pelaavan brasilialaisen jalkapalloilijan Neymar Juniorin. Valitsin juuri tämän henkilön, koska hän on niin hyvännäköinen sekä on yksi lempi jalkapalloilijoistani ja pelaa lempi jalkapalloseurassani.

Työ lähti käyntiin siten, että valitsin googlesta edustavan kuvan joka olisi melko helppo toteuttaa. Valitsemastani kuvasta otettiin kalvo ja se heijastettiin haluamaani kohtaan seinälle, piirsin ääriviivat heijastuksen avulla. Kun ääriviivat oli piirretty aloin sekoittamaan värejä ja aloin maalaamaan työtä. Maalaus sessio kesti aika kauan, joskus piti jättää maali kuivumaan ja jatkaa seuraavalla viikolla. Kun kaikki kohdat oli maalattu työ oli valmis. Lisäsin vielä Neymarin päähän kruunun, koska alkuperäisessä kuvassa pää loppui kesken ja siihen jäi tyhmännäköinen suora viiva. Olin ihan tyytyväinen lopputuokseen, vaikka maalauksessa olisi saanut olla enemmän yksityiskohtia ja varjostuksia. Halusin saada työn nopeasti valmiiksi ja olin kärsimätön enkä jaksanut tehdä tarkemmin yksityiskohtia teokseen. 

JOPO-luokan työssäoppimisjaksot

JOPO-luokalla opiskeluun liittyy neljä 20 päivän työjaksoa. JOPO-luokan työjaksoja tänä vuonna ovat mm. olleet:

Citymarket
- Yksitoikkoista ja pitkäveteistä, mutta kun tein hyvin työt sain hyvät arvosanat. Opin hyllyttämään. Koska olin alaikäinen en saanut esim: työskennellä kassalla.

Kirjasto
- Mukava työyhteisö, mutta kirjojen lajittelu oli tylsää ja pitkäveteistä. Opin sosiaalista  kanssakäymistä ja sen kuinka kirjastossa työskennellään. Kirjastolla sain tehdä kaikkea mitä henkilökuntakin saa tehdä.

Shell
- Todella mukava työyhteisö ja sen myötä tulin hyvin toimeen heidän kanssaan. Koska Shellillä oli ravintola, opin vähän ruoan laitosta ja tarjoilusta. Shellillä sain tehdä kaikkea, paitsi myydä alkoholia ja nikotiinituotteita.

Kierrätyskeskus 
- Siellä on myös todella mukava työyhteisö ja mukavat tilat työskennellä. Olen oppinut siellä paljon ilmastosta ja kierrätyksestä. Kierrätyskeskuksella olen saanut tehdä kaikkea tähän mennessä.

(Tekstin on kirjoittanut yksi JOPO-luokan oppilas)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Tehtiksen JoPO 2013-2014

Tehtaanpuiston yläaste on yksi neljästä koulusta Helsingissä, joissa toimii joustavan perusopetuksen työelämäpainotteisia pienluokkia eli JoPO-luokkia.  Ryhmiä on kaksi, ja luokat sijaitsevat musiikkiluokan vieressä ja entiseen talonmiehen asuntoon rakennetuissa tiloissa. 

JoPO-luokka on tarkoitettu sellaisille peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisille, joiden peruskouluopinnot eivät yleisopetuksessa ole syystä tai toisesta sujuneet.  Syitä JoPO:lle hakemiseen on monia, mutta kaikkia JoPO:laisia yhdistää kaksi asiaa.   1. He ovat itse halunneet JoPO:lle,  ja 2.  heidät on valittu hakijoiden joukosta.  JoPO-luokalla oppilaiden, heidän vanhempiensa ja koulun aikuisten yhteistyö on tärkeässä asemassa.  Vanhempien tuki ja kannustus sekä opintojen etenemisessä että työpaikkojen hankinnassa ja työpaikoilla toimimisessa auttaa nuoria löytämään vahvuuksiaan ja onnistumaan tehtävissään.
Molemmissa ryhmissä opiskellaan kaikkia yläluokkien luokka-asteiden oppimääriä, ja ryhmissä on enintään 10 oppilasta.  Ryhmillä on omat opettajat, Katja Taimiaho-Nieminen (8-9I) ja Ilona Savolainen (8-9J).  Perjantaisin Katjan ryhmää opettaa myös Karl Colèrus.  Molempien ryhmien kanssa työskentelee myös JoPO:n nuoriso-ohjaaja Merja Miettinen. 
”Ennen JoPO:lle hakemista mun koulunkäynti oli tosi huonoa,  en ollut siihen yhtään tyytyväinen.” –Anitta 15v.

JOPOLLE HAKEMINEN

”Edellisessä koulussa en tehnyt mitään, ei tullut opiskelusta mitään.” – Nico 17v.
                            ”Kun hain JoPO:lle, kuvittelin sen ihan erilaiseksi kuin se oikeasti on.” -Anceliga N. 14v.
”Kun tein hakemusta, kuvittelin Jopo-opiskelun hyväksi, paremmaksi kuin aiemmassa koulussani.  Nyt olen JoPO:lla ja se toimii mun mielestä paremmin” -Jessica 15v.
  • JoPO-luokalle hakemista voi ehdottaa oppilas itse, koulun oppilashuoltohenkilökunta, opettaja ja huoltaja.
  • Jopolle haetaan maaliskuun aikana.  Hakija täyttää huoltajansa kanssa lomakkeen, jonka saa kuka vain halutessaan tulostaa opetusviraston sivuilta: www.edu.hel.fi/jopo.
  • Hakemukseen tarvitaan myös lausunto hakijan soveltuvuudesta oman koulun oppilashuoltohenkilöstöltä, esim. kuraattorilta tai erityisopettajalta.
  • Hakija ei voi hakea tiettyyn kouluun, vaan hän hakee JoPO-luokkien toimintaan. 
  • Hakija voi käydä tutustumassa JOPO-luokan toimintaan haluamassaan koulussa, mutta tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, mihin kouluun hänet sijoitetaan, mikäli hän tulee valituksi.
  • Kaikki hakijat kutsutaan haastatteluun huhtikuussa, ja toukokuussa opetusvirastossa tehdään oppilasvalinnat ja valitut oppilaat sijoitetaan kouluihin.  Tämän jälkeen oppilaat saavat ilmoituksen valinnan tuloksesta kotiin. 
  • Oppilaspaikkoja on Helsingin alueella 80, ja haettavissa ovat keväällä vapautuvat paikat.

OPISKELU JOPO-LUOKALLA

                          ”Opiskelu on rennompaa, mutta pitää itse pitää huoli että kaikki tulee tehtyä.” –Nico 17v.
”Enemmän vapaita tehtäviä, itsenäisyyttä, paljon työssäoppimista, vähemmän oppilaita, parempi keskittyä tehtäviin.” – Anceliga L. 14v.
                                 ”Saa tehdä omaan tahtiin tehtäviä, ja saan paremman keskiarvon ja numerot.” – Jan 17v.
”No, tavallisen luokan opiskelu on mielestäni hankalampaa kuin JoPO-opiskelu.” –Jessica 15v.
JoPO-luokan opiskelussa vuorottelevat n.3-4 viikkoa kestävät lähiopetusjaksot ja n. 4-6 viikkoa kestävät työjaksot.  Käytännöt ja järjestys vaihtelevat kouluittain.  Tehtiksessä lukuvuosi on jaettu 4 jaksoon siten että ensin tehdään lähiopetusjakso, jonka aikana käydään koulua melko tavalliseen tapaan ja sen jälkeen työjakso, jonka aikana opiskellaan osa viikosta työpaikoilla ja osa koulussa. 
Sana ”lähiopetus” on sinänsä harhaanjohtava, että JoPO:lla perinteisen opettamisen sijaan tavoitellaan oppimisen taitoa.  Oppilaat opiskelevat melko itsenäisesti aikuisen tukemina ja tekevät tehtäviään mm. oppikirjoihin ja monisteisiin.  Opetussuunnitelman osia voi kirjatehtävien sijaan suorittaa esim. tutkimalla aihetta netissä tai käytännössä työpaikoilla tai vapaa-ajallakin, ja esittämällä omavalintaisella tavalla oppimistuloksensa arviointia varten.  Oppimisen esitys voi olla mitä vain minitutkielmasta musiikkikappaleiden suomentamiseen ja koristetyynyjen ompeluun.  Oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä tarvitaan, mutta aikuisen apua saa kaikkeen mihin sitä tarvitsee. 

”Jopolla tehdään enemmän itse.”  -Eero 16v.

Koulurakennus ei ole ainoa paikka jossa opiskellaan.  JoPO-luokat käyvät paljon retkillä, pajoissa ja vierailuilla, jotka kaikki ovat oppimista ja siten kirjataan koulusuorituksiksi eli osaksi arvosanan suorittamista.  Myös vapaa-ajan tekemiset voi käyttää hyväkseen todistuksessaan.  Moni ei tule ajatelleeksi että komedia-elokuvan katsomisesta voi oppia sosiaalisia taitoja, tai jopa uskontoa!
                         ”Parasta on olleet leffahetket, ja kun käytiin tekee sormukset ja kynttilät.”  -Anitta 15v.
”Pajat ja retkipäivät ovat varmaankin olleet parasta tänä vuonna.” –Jessica 15v.
”Parasta on olleet keilaus ja pajakäynnit!” –Pinja 16v.

Lähiopetusjaksojen aikana oppilaat pyrkivät aikuisten avulla löytämään itselleen työssäoppimispaikat tulevaa työjaksoa varten.  Oppilaiden vanhempien tuki ja panos työpaikkojen etsimisessä korostuu.  Toivottavaa onkin että myös vanhemmat aktiivisesti miettivät lastensa kanssa työpaikkoja, tai jopa kyselevät tuttaviltaan sopivia kohteita sekä omalle lapselleen että mahdollisesti tämän luokkatovereille, koska kaikki apu on tässä tietenkin tarpeen.  Koulussa keskustellaan työnhakuun liittyvistä asioista, kuten reippaasta ja asiallisesta käytöksestä, siitä että tietää itse mitä on tekemässä ja miksi, siististä ulkonäöstä ja muiden kunnioittamisesta.  Työnhakuvaiheessa tehdään työhakemuksia, harjoitellaan puheluita ja käytännön tietokonetaitoja.  Kun työpaikka on saatu, siitä tehdään työpaikan edustajan kanssa työjaksosopimus ja sovitaan oppilaalle vastuuhenkilö eli mentori työpaikalta. 

TYÖSSÄOPPIMISJAKSOT

”Parasta tänä vuonna on ollut kun olin VEHO:lla työjaksolla.” –Elmeri 15v.
 
”Työjaksot ovat olleet vähän vaikeita.”  -Anitta 15v.
”Parasta tänä vuonna on olleet työjaksot” –Anceliga L. 14v.
Tehtiksen JoPO:n työjaksot kestävät 4-6 viikkoa.  Jakson ensimmäinen viikko ollaan työpaikoilla 5 päivää, opetellaan työtehtäviä ja tutustutaan työkavereihin.  Loput työjaksosta työpaikoilla opiskellaan 3 päivää viikossa, ja kaksi päivää viikosta käydään koulua lähiopetusjakson tavoin.  Työpäivä kestää keskimäärin 6h ja työpäivän alkamis- ja loppumisajat oppilas sopii työnantajan kanssa.  Työpäiviä kertyy yhtä työjaksoa kohden keskimäärin 17 päivää.  Nämä käytänteet vaihtelevat hiukan kouluittain.
Työpaikalla oppilaat tekevät heille määrättyjä työtehtäviä, tai koulun oppiainesuorituksiin liittyviä oppilas- ja työpaikkakohtaisesti suunniteltuja tehtäviä mentorinsa ohjauksessa.  Oma-aloitteisuus on tärkeää myös työpaikalla.
Työjakson aikana koulun aikuiset pitävät yhteyttä oppilaiden mentoreihin, käyvät vierailuilla työpaikoilla, auttavat koulutehtävissä ja mahdollisissa ongelmissa, ja kannustavat oppilaita.  Työjakson lopuksi käydään koulun aikuisen, työpaikan mentorin ja oppilaan kesken arviointikeskustelu yleensä työpaikalla, ja oppilas saa työssäoppimisestaan arvioinnin ja työssäoppimistodistuksen.  Hyvästä todistuksesta on hyötyä seuraavien työssäoppimispaikkojen, kesätyöpaikkojen ja mahdollisesti tulevaisuuden leipätyönkin haussa.  Lisäksi keskiasteen koulujen valintaprosessissa usein huomioidaan todistukset alalle suuntautumisesta ja aktiivisuudesta.  Työssäoppimispaikkojen valinnassa kannattaakin ottaa huomioon omat mahdolliset tulevaisuudensuunnitelmat; onpa käynyt jopa niin että oppilas on saanut oppisopimus-opiskelupaikan jo ennen yhteishakua!
 
”Paras hetki tänä vuonna oli kun sain oppisopimuspaikan!” –Nico 17v.
Kaiken tulevaisuuden suunnittelun, elämänhallinnan ja koulusuoritusten keskellä on kuitenkin hyvä muistaa että oppiminen saa olla hauskaakin! 

”Kannattaa valita JOPO!” –Pinja 16v.
Lainaukset ja kuvissa Tehtiksen JoPO-luokkien oppilaita
Kuvat ja teksti: Ilona Savolainen