Oppilaskunnan hallitus valitsi kokouksessaan keskiviikkona 22.1.2014 luokkien ehdotuksista kolme parasta jatkoäänestykseen: Amazing Race, Nurinkurin päivä, Vuosikirja. Kaikki koulun oppilaat pääsevät äänestämään näistä mieluisinta Tehtiksen RUUTI-hankkeeksi.
Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RUUTI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RUUTI. Näytä kaikki tekstit
torstai 23. tammikuuta 2014
torstai 19. joulukuuta 2013
RUUTI-hankkeen suunnittelu
Keskiviikkona 18.12.2013 ideoitiin Tehtiksessä tulevaa RUUTI-hanketta. Torikokousmenetelmällä jokainen luokka lähti ideoimaan millä tavoin koulumme yhteisöllisyyttä ja osallisuutta voisi parantaa. Koko päivän ideoinnin ja suunnittelun jälkeen hankeideoista valmistetut julisteet koottiin aulaan seinälle. Hanke-ehdotuksina on niin yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumapäiviä kuin kouluympäristöä viihtyisemmäksi tekeviä hankintojakin. Helsingin kaupunki rahoittaa RUUTI-hankkeet. Joululoman jälkeen äänestämme mikä hanke valitaan tämän vuoden RUUTI-hankkeeksi.
Hanke-ehdotuksista tehtyjä julisteita.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Näkyvyyttä!
Tänään, keskiviikkona 7.11.2012 esiintyy oppilaamme Sonja Kananen Helsingin Sanomien Ruuti-jutussa, sivu A 12! Käykäähän kaikki katsomassa!
Taputuksia!
Taputuksia!
tiistai 30. lokakuuta 2012
Oppilaskuntapäivät Hapessa 27.9.2012
Oppilaskunnan hallituksessa oli monta halukasta lähtijää oppilaskuntapäiville, mutta ainoastaan neljä pääsi mukaan. Arvonnan jälkeen lähtijöiksi valikoituivat Aleksi, Essi, Siiri ja Waltteri.
Matkasimme metrolla Vuosaaresta Kalasatamaan, jossa Nuorisoasiainkeskus Happi sijaitsee.
Hapessa kuulimme, kuinka voimme vaikuttaa koulumme asioihin ja miten voisimme toimintaamme edelleen kehittää. Kirsi Verkka myös kertoi mitä kaikkea nuoret ovat jo saaneet aikaan Helsingissä mm. julkilausumien avulla.
Taustalla näkyy oppilaamme Leevi Leppäjoen viime vuonna suunnittelema RUUTI-oppilaskuntapäivien logo.
Kuulimme myös Nuorten ydinryhmästä ja sen toiminnasta. Essi innostui niin, että asettui vaaleihin ehdokkaaksi J
Aleksi, Essi, Siiri ja Waltteri osallistuivat ”Huippujuttuja lukuvuoteen 2012-13” –työpajaan. He ideoivat Ravintolaviikkoa, joka voisi olla mukava yhteisöllinen tapahtumaviikko koululla.
Parhaat ideat tulivat patja-alueella höpötellessä ja löhöillessä. Ravintolaviikkoideaa lähdettiin kehittelemään eteenpäin ja muitakin tapahtumia pohdiskeltiin. Mietittiin myös, että rento kokoustus- ja ideointipaikka olisi kiva saada myös koululle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







