Viime tunnilla teimme marokkolaista ruokaa isäni reseptillä.
Ruoka syödään leivällä.
Ohjeet ruuan valmistukseen: 1. Ensin vähän oliiviöljyä kattilaan. 2. Laita lihat kattilaan. 3. Asettele pilkotut sipulit lihojen päälle. 4. Laita mausteita: suolaa ½tl, paprikajauhetta
1tl, pippuria maustemitallinen. 5. Persiljaa hienonnettuna. 6. Vähän inkivääriä pilkottuna pieneksi. 7. Ruskista lihoja. 8. Kun lihoissa on väriä, asettele viipaloidut
perunat ja paloiteltut porkkanat lihojen päälle. 9. Laita sekaan vihreitä oliiveja ja
pakasteherneitä. 10. Laita vettä aluksi suunnilleen 1½-2dl, ettei
ruoka pala pohjaan! 11. Kiehauta ruokaa hetki kutosella ja sen jälkeen
laita levy kakkoselle. 12. Anna ruuan kypsyä. Muista aina välillä tarkistaa
kasvisten ja veden tilanne.
Leivän ohje: 2½dl vettä tai maitoa 25g hiivaa (½ palaa) 1tl sokeria ½tl suolaa Noin 6dl sämpylä- tai hiivaleipäjauhoja 2 rkl öljyä
On their English lessons, the 8th graders at Tehtis have spent the beginning of the academic year touring the world. We started at a poetry contest in Dublin, swapped houses for the summer with two families from India and Sweden, as well as went on holiday to various exotic locations via Heathrow Airport.
Our world tour culminated with group projects on different Commonwealth countries which were made on Padlet. After the written projects were finished, each group presented their work to the class.
"And here's the map of Mauritius!"
"Right, so this is Queen Elizabeth II, the queen of England."
By doing the projects we didn't only practice our English skills but also how to manage a large project - how to make sure everyone has something to do, what to do first, how to organize the work load, how to make sure all the work was done on time etc. Another thing that we practiced was group work and working with different kinds of people with different skills and interests. Most of the groups did really well!
Presenting Nauru, "the country with the fattest population on the whole planet".
Suomen paras eurooppalainen verkkohanke löytyi
Helsingistä
Sivun kuva
Ingressi
Opetushallitus
palkitsi Tehtaanpuiston yläasteen ruotsin ja englannin opettajan Airi
Kymäläisen vuoden parhaasta kotimaisesta eTwinning-projektista 10.4.
Sivun sisältö
YES – Young Europeans Speak -projektissa oppilaat kannustettiin puhumaan
vierasta kieltä tekemällä suullisia esityksiä, jotka perustuivat esimerkiksi
itse tuotettuihin kuviin ja videoihin. Projektissa hyödynnettiin monipuolisesti
tieto- ja viestintätekniikkaa.
Projekti oli monipuolinen ja ainerajat ylittävä sekä helposti siirrettävissä
muihin kouluihin.
Eurooppalaiset koulujen yhteisö eTwinning on osa Euroopan komission
elinikäisen oppimisen ohjelmaa. Se tarjoaa eurooppalaisille kouluille
mahdollisuuden hyödyntää yhteisöllisiä työkaluja, jakaa ideoita ja toteuttaa
yhteisiä hankkeita verkossa.
Palveluun on rekisteröitynyt noin 250 000 opettajaa 122 000 eri koulusta.
Suomesta mukana on 3 244 opettajaa ja 1 618 koulua.
Lisätietoa eTwinning-yhteisön verkkosivuilta sekä
opetushallituksen tiedotteesta.
tiistai 17. joulukuuta 2013
YES – kansainvälistä yhteistyötä
Koulumme osallistui kansainväliseen etwinning-projektiin ”YES – Young Europeans Speak” lukuvuonna 2012 - 2013. Etwinning- projektit ovat
verkossa tapahtuvia Euroopan koulujen yhteistyöprojekteja. YES- projektia
vetivät Sally Ost Saksasta (Nelson Mandela Schule, Dierdorf) ja Lucrezia Di
Molfetta Italiasta (Scuola Secondaria Riccardo Monterisi, Bisceglie).
Koulultamme projektiin osallistuivat opettajat Pauliina Kokkinen ja Airi
Kymäläinen ja vuoden 2012-2013 9A-luokka sekä kaikki A-saksan lukijat.
Projektissa käytettävät kielet olivat englanti, italia, ranska ja saksa, joista
käytimme koulumme tuotoksissa englantia ja saksaa. Projektiin osallistui kumppaneita noin 20
maasta.
Tässä oppilaamme kertovat harrastuksistaan englanniksi.
Projektin keskeinen tavoite oli saada oppilaat puhumaan
vierasta kieltä. Aiheet vaihtelivat kuukausittain; esittäytyminen, oma koulu,
oma elinympäristö, vapaa-ajan vietto ja juhlat. Kirjoittaa ei saanut, vain
puhua. Lisäksi käytettiin kuvia ja videoita. Oppilaat synnyttivät luovia
audio-visuaalisia tuotoksia. Moniin tuotoksiin liitettiin pieniä
kuullun ymmärrystehtäviä, jotta kuuntelu saatiin aktiiviseksi. Materiaalin
tuottaminen oli jännittävää, mutta myös innostavaa. Muiden maiden oppilaiden
tuotoksia katseltiin ja kuunneltiin myös mielellään. Oppilaat kommentoivat ja
äänestivät toistensa tuotoksia.
Tässä Emma kuvailee huonettaan ja Susanne kertoo Helsingistä saksaksi.
Oppilaat ja opettajat saivat tuntumaa tovereidensa elämään
ympäri Eurooppaa. Monilla suullinen ilmaisu ja kyky kuunnella opiskelemaansa
kieltä eri tavoin äännettynä kehittyivät projektin aikana.
Projektille myönnettiin syksyllä 2013 sekä suomalainen että
eurooppalainen laatuleima, joka tarkoittaa että projektia pidettiin
innovatiivisena ja laadukkaana.