Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste kässä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kässä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. lokakuuta 2013

Vuotalofest 28.9.2013

Tehtis oli mukana muiden Vuotalon toimijoiden kanssa järjestämässä Vuotalofestiä. Päivän aikana oli erilaisia pajoja Vuotalossa ja Vuotalon ja koulun välisellä piha-alueella. Lisäksi Vuosalissa oli konsertteja ja päivä huipentui Mikael Gabrielin keikkaan.

Pihan pajat olivat Tehtiksen vastuulla. Kasit ja ysit olivat luokanvalvojiensa kanssa suunnitelleet pajoja seiskoille ja Vuotalofestin asiakkaille.


Jonna ja Isabel tanssivat koko päivän.


Impropajassa leikittiin ja näyteltiin.


Kasvomaalausta kaikille halukkaille.


Korttipelipaja.


Katumaalausta.


Pallon pomputusta. Jos pomputti palloa yli 30 kertaa, sai tikkarin.


Graffitipajassa sai kokeilla spraymaaleilla maalaamista.


Rehtorikin innostui kokeilemaan.



Vuotalon Pokkari-kahvilaan oli pystytetty Stage. Stagella esiintyi yläasteen ja lukion oppilaita. Juontajat ja laulaja jännittyneinä ennen ensimmäistä esitystä.


Sonja lauloi, Tom soitti kitaraa ja Allan pianoa.
 
 


Dana ja Auin olivat opastuksessa antamassa infoa pajoista.


8A ja 9B keräsivät buffetilla varoja leirikoulua varten.


Buffetissa myytiin erilaisia itsetehtyjä leivonnaisia.


Simona väänteli ilmapalloista eläimiä ja miekkoja. Tuotto meni leirikoulun hyväksi.


Taidemetsään koottiin oppilaiden kuviksen ja kässän tunneilla tekemiä tilataideteoksia.


Teokset oli tehty kierrätysmateriaaleista. Lisäksi esillä oli seiskaluokkalaisten maalaamia kiviä.



Vanhat farkut saivat uuden elämän kirahvina!






VHS-kaseteista, korpuista ja CD-levyistä rakennettu kamera.

tiistai 30. lokakuuta 2012

KUVISTUNNEILLA TEHTYÄ SYKSYLLÄ 2012



7.-luokkien ilmaisu- ja kuvataidepainotteisten oppilaat ovat tehneet A1-kokoisia hiilipiirroksia. Sisääntuloaulassa ne pääsevät komeasti esille!

      

Kaikki 7.-luokkalaiset ovat tehneet kuvistunneilla ”Todellisia esineitä mielikuvitusmaailmassa”. Kotoa tuotiin jokin esine ja siitä otettiin mallia.



Välineenä käytettiin lyijykynää, värikyniä ja vesivärejä.



Taustassa pääsi mielikuvitus valloilleen!


Töissä näkyy vahvasti mielikuvitus ja jokaisen omanlainen kädenjälki.



Kuviskässän tunneilla yhdistellään kuvataidetta ja tekstiilikäsityötä. Kuvispuolella käsitellään kuvia Paint Shop Pro –ohjelmalla.


Kässän puolella värjätään kangasta Herbaariota varten.


Kuviksen puolella suunnitellaan monogrammi omista nimikirjaimista. Kässäpuolella monogrammi kirjotaan koneella kankaaseen ja kankaasta tehdään jokin tuote. Tässä valmistumassa hieno meikkipussi!