Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. joulukuuta 2014

Rehtorin joulujuhlapuhe 18.12.2014

Arvoisat oppilaat, kutsuvieraat, opettajat ja muu henkilökunta,

 
Moni teistä on kuullut joulun alla radiosta Joulun rauhaa eli Happy Xmas (War is over) –kappaleen. Useana jouluna tämä kappale on ollut Suomen suosituin joululaulu radiossa. Laulun sanoma on tämänkin joulun alla ajankohtainen, samoin kuin se oli 1970-luvun alussa, kun John Lennon levytti kappaleen. Tänään soditaan ja vietetään ei-rauhaa mm. Ukrainassa, Syyriassa ja Palestiinan alueella. 40 vuotta sitten sodittiin Vietnamin viidakoissa.

 Rauhan ja ihmisten keskinäisen sovun yksi tärkeä edellytys on, että riittävä perustoimeentulo on turvattu. Mikäli ihminen näkee nälkää ja kärsii aliravitsemuksesta, ei hän varmastikaan ole kovin tyytyväinen. Hän tuskin laulaa Joulun rauhaa kappaletta täydestä sydämestä, jos nälkä kurnii vatsassa.

 20 % maapallon väestöstä käyttää 80 % maapallon luonnonvaroista. Me suomalaiset kuulumme tuohon etuoikeutettuun vähemmistöön. Hiukan yli miljardi ihmistä – noin joka seitsemäs maapallon asukas – käyttää päivässä omaan toimeentuloonsa ja elämiseensä rahaa noin euron. Euroopan Unioni tukee EU:n alueella asuvia lehmiä noin kolmella eurolla päivää kohden.

 Yhdistyneet kansakunnat eli YK julisti syyskuussa 2000, siis neljätoista vuotta sitten ns. vuosituhatjulistuksen, joka jaettiin kahdeksaan alakohtaan. Päämääränä oli mm. poistaa maailmasta äärimmäinen köyhyys ja nälkä. Tavoitteena on, että vuoteen 2015 mennessä onnistumme puolittamaan nälästä kärsivien ihmisten määrän. Toinen tärkeä tavoite on, että vuoteen 2015 mennessä kaikilla maailman lapsilla, niin pojilla kuin tytöillä, on mahdollisuus käydä peruskoulu loppuun. Suomalaiselle nuorelle oikeus riittävään ravintoon ja koulunkäyntiin tuntuu varmasti itsestään selvältä – maailmanlaajuisesti tämä oikeus ei kuitenkaan valitettavasti toteudu. Vuosituhatjulistuksen tavoitteet eivät ole vielä toteutuneet – toivon mukaan ne toteutuvat joskus.

 Rauhaa ja ihmisille hyvä tahto. Hyvää ruokaa ja aikaa olla rakkaiden ihmisten kanssa. Antamisen ja saamisen iloa. Valon juhla. Lumi.  Tämän juhlan oppilasesityksissä itsekkyys ja epäitsekkyys olivat vahvasti esillä. Mm. nämä asiat liittyvät jouluun monen suomalaisen mielestä. Suomessa ovat asiat aika hyvin. Harva suomalainen näkee nälkää. Meillä lapset voivat käydä koulua. Meillä on siis hyvä elää ja juhlistaa joulua - vai onko?

Joulumieli, ystävällisyys ja hyväntahtoisuus, riippuu loppujen lopuksi paljon meistä jokaisesta itsestämme. Jokainen meistä voi itse päättää, tai ainakin yrittää päättää, minkälainen joulu meille ja meidän läheisillemme on tulossa. Joulun rauhaa voi olla myös se, että me emme kiirehdi hullun lailla, vaan annamme itsellemme ja läheisimmille aikaa olla ja rauhoittua arjen touhuista.

Työläs syyslukukausi on nyt aivan lopullaan. Kaikki me täällä salissa olemme varmasti ansainneet joululoman. Haluan toivottaa kaikille teistä oikein hyvää joulua ja uutta vuotta.
 
 
Pertti Tossavainen
rehtori

 

 


 

 

 

perjantai 20. syyskuuta 2013

UUDET SEISKAT


Uudessa koulussa on ollut todella kivaa. Siihen on monta syytä tässä muutama niistä: Välitunnit ovat kivoja, koska ei ole pakko mennä ulos. Jokainen oppilas saa omat kaapit toisin kuin ala-asteella. Liikuntaluokkalaisille on oman lajin aamutreenit. Saa syödä karkkia. Ja tärkein asia on se, että on tullut uusia kavereita.

KIELIPÄIVÄ
Koulussamme järjestettiin kielipäivä 12.9. seiskaluokkalaisille siellä oli todella kivoja tehtäviä ja isoja palkintoja. Kielipäivänä oppi uusia kieliä ja sai lisätietoa niistä kielistä jota opiskelee jo kuten: Venäjää, Saksaa, Ruotsia, Englantia, Ranskaa ja Saamea. Jokaisessa kielipisteessä oli hauskoja tehtäviä joista sai pisteitä. Palkinnot olivat myös todella runsaat kuten: koko kilpailun voittaja joukkue voitti isot jumbo karkkipussit. Lisäksi siellä oli myös nallekarkkikisa säännöt olivat yksinkertaiset, purkissa oli nallekarkkeja ja se joukkue, joka arvaa montako niitä on voittaa ne. Nallekarkkeja oli yhteensä 368, eli siinä oli todella paljon karkkeja. Kielipäivä oli meidän mielestä mahtava ja hyvä plussa oli se, että me voitimme nallekarkkikisan ja koko kilpailun.
 
 
Kirjoittanut: Joel Virta 7F, Miika Virtanen 7F ja Antti Chen 7F
 
Ps. Muutamia tunnelmakuvia kielipäivästä :
 
Vieras pohjoisesta tervehti kirjastossa kisailijoita.
 
 
Kuninkaallisia tavattiin ainakin kuvissa.
Viittomakielioperaattorilla sai opetella oman nimensä viittomista.
 

 
Kuuntelua pisteillä oli perinteisessä ja modernissa muodossa.
 
 


 
Pelit ovat kivoja!
 
 
 
 
Nallekarkit odottelevat tässä vielä voittajiaan.
 
Kuvat: Milja U. ja Mia N.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Päihdeasiaa

Tehtaanpuiston yläasteen koululla on kuluvan lukuvuoden aikana keskustelu oppilaiden kanssa paljon päihteisiin liittyvistä asioista – päihdevalistus on tapahtunut osin oppitunneilla (esim. terveystiedon tunneilla), osin koulun oppilashuoltotyöntekijöiden (esim. kuraattori) ja osin koulun eri yhteistyökumppaneiden toimesta.  Monella nuorella niin meidän kouluissa kuin muissakin kouluissa on paljon vääriä uskomuksia päihteistä.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry piti Tehtaanpuiston yläkoulun luokille Hubu®-päihdekasvatustunnit. Oppilaat pääsivät vastaamaan päihdeaiheisiin kysymyksiin nimettömästi. Heillä oli vastaamista varten kaukosäätimet, ”kapulat” ja jokainen vastasi anonyymisti tupakkaa, alkoholia ja huumausaineita koskeviin kysymyksiin. Päihdeasioita käsiteltiin oman luokan tulosten sekä yleisen päihdetietouden pohjalta.
Maanantaina 22.5.2013 oli klo 18.00 alkaen koulun auditoriossa vanhempainilta. Paikalla oli 55 huoltajaa, koulun opettajat, kaksi lähipoliisia (ennaltaehkäisevän toimintalinja) sekä useampi Vuosaaren lasten ja nuoreten toimijaverkon edustaja.  EHYT Ry:n hankesuunnittelija Karita Niittymäki esitteli vanhempainillassa Tehtiksen oppilaiden vastaukset.  Vanhemmat kysyivät ja keskustelivat vilkkaasti illan aikana – vanhempainilta oli kaikin puolin onnistunut. Kaksi ja puoli tuntia kului nopeasti.
 Nuoret ovat hyvin tietoisia päihteiden haitoista. Tehtiksen oppilaista vajaa 80 % ei tupakoinut tai käyttänyt nuuskaa. Osa ei ollut koskaan maistanut, osa oli maistanut ja osa oli jo lopettanutkin tupakoinnin. Koulusta löytyi myös yksi täysin tupakoimaton luokka! Valtakunnallisella tasolla 13−17-vuotiaista (yläaste- ja lukioikäisistä) tupakoi 13 % (Kouluterveyskysely 2010/2011). Yleisemmäksi syyksi tupakointiin ja nuuskan käyttöön oppilaat kertoivat sosiaaliset syyt; kun kaveri polttaa. Myös omien vanhempien tupakointi vaikutti nuorten omaan polttamiseen.  Hienoa oli, että joka luokka-asteelta löytyi nuoria, jotka olivat jo lopettaneetkin tupakoinnin/nuuskan käytön. Nuoret tiedostivat hyvin tupakkatuotteiden terveysvaarat, riippuvuuden ja rahan menon.
Nuoret pitivät itselleen tärkeimpänä asiana perhettä. Hyvänä kakkosena tulivat kaverit. Tämäkin osoittaa jo vanhemmille, että nuoret luottavat aikuisiin ja tarvitsevat heitä. Päihdeasioista puhuminen ja päihteiden käyttöön puuttuminen on meidän aikuisten ja vanhempien vastuulla. Oikealla päihdetietoudella voimme ehkäistä monia ikäviä asioita nuorten elämässä. Omalla esimerkillä voimme myös vaikuttaa.
Oppilaiden huoltajat, koulun aikuiset ja nuorten kanssa työskentelevät työntekijät välittävät nuorista. Tehiksen oppilaiden huoltajat voivat aina olla yhteydessä koulun aikuisiin, jos heillä on huoli nuorten suhtautumisesta päihteisiin tai nuorten päihteiden käytöstä. Vuosaaren lasten ja nuorten toimijaverkon aikuiset (esim. nuorisotyöntekijät, Klaarin edustajat) ovat kevään aikana jalkautuneet Vuosaaressa ja kierrelleet ympäri sitä. Vuosaarelaiset voivat myös antaa vinkin ennaltaehkäisevän linjan poliiseille joko puhelimella (071-877 4300) tai sähköpostilla ennalta_estava_toimintalinja.helsinki@poliisi.fi

t. Pertti, reksi




maanantai 25. maaliskuuta 2013

Uusi vuosikerta

On tullut jälleen se aika vuodesta, kun oppilasvalinnat julkaistaan. Oppilaslistat on luettavissa koulun etuovella. Kirjeet ovat lähteneet koteihin.

Onnittelut kaikille valituille!


maanantai 1. lokakuuta 2012

Kuka on uusi henkselimies?


Eräs koulumme 9. luokan tyttöoppilas kysyi ensimmäisenä koulupäivänä luokanvalvojaltaan seuraavan kysymyksen. ”Kuka se uusi henkselimies oikein on?”

Kysymys on hyvä ja yritän vastata siihen.

Minun nimeni on Pertti Tossavainen ja olen aloittanut uutena rehtorina täällä elokuussa, koska Heikki rehtori jäi eläkkeelle.

Olen ollut aikaisemmin rehtorina Laajasalon yläasteella ja Myllypuron yläasteella. Opettajataustaltani olen historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Olen opettanut myös filosofiaa, elämänkatsomustietoa ja terveystietoa sekä yläasteella että lukiossa.

Asun Vuosaaressa – eli jos te näette joskus minut lähikaupassa, lenkkipolulla tai Kartanon kentällä ei tarvitse säikähtää. Olen mukana FC Viikinkien eli viikkareiden jalkapallotoiminnassa juniorivalmentajana.

Olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä siitä, että pääsin jatkamaan Heikki rehtorin työtä Tehtaanpuiston yläasteen rehtorina. Tehtis on tosi hyvä koulu. Hyvä koulu muodostuu oppilaista ja opettajista sekä muista koulun aikuisista.

Te arvoisat oppilaat voitte vaikuttaa siihen, että Tehtis on myös jatkossa hyvä koulu. Tehkää duunia ja yrittäkää parhaanne ja antakaa ”hyviä syöttöjä” oppilastovereille ja koulun aikuisille. Hyvä syöttö tarkoittaa sitä, että te autatte tarpeen vaatiessa kaveria – ystävällisyys ja hymy ovat tärkeitä asioita. Kun sinä olet ystävällinen ja hymyilet, on myös koulukaverillasi parempi fiilis. Sinä siis autat kaveria olemalla ystävällinen.

Opettajien tehtävä on auttaa oppilaita oppimaan. Opettajat ovat opetuksen ammattilaisia. Sinä voit auttaa opettajaa auttamaan itseäsi – eli jos et ymmärrä jotakin asiaa, kysy sitä opettajalta.

Luokanvalvoja on teille tosi tärkeä aikuinen koulussa. Jos jokin koulun liittyvä asia askarruttaa teitä, kääntykää luokanvalvojan puoleen. Mikäli teillä on asiaa koulun rehtorille, olkaa yhteydessä minuun. Voitte lähettää esim. wilma-viestin tai tulla käymään rehtorin huoneessa.

Haluan toivottaa teille kaikille hyvää syksyn alkua.



t.

Pertti-reksi eli se uusi henkselimies