Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuosaaren lukio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuosaaren lukio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. marraskuuta 2015

Hiljainen hetki Pariisin terrori-iskun uhrien muistolle Tehtaanpuiston ya:lla ja Vuosaaren lukiossa 16.11.2015

Arvoisat lukion opiskelijat, yläasteen oppilaat sekä koulun aikuiset,


Viime viikonloppuna Pariisissa Ranskan pääkaupungissa tapahtui järkyttävä terrori-isku. Yli sata viatonta ihmistä kuoli. Tätä ennen Beirutissa Libanonin pääkaupungissa oli tapahtunut pommi-isku ja Siinain niemimaalla Egyptin alueella venäläinen matkustajakone tippui alas ilmeisesti pommin takia. Paljon ikäviä asioita on tapahtunut.
 
Hyvä voittaa lopulta aina pahan. Tämä viisaus tuo hieman lohtua. Tärkeää on, että me emme menetä toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta. Mikäli annamme pelolle, epäluulolle ja rasismille sijaa, ovat terroristit saavuttaneet tarkoituksena. Heidän päämääränsä on lisätä epäjärjestystä, pelkoa ja vihaa.



Euroopan Unioni eli EU on julistanut hiljaisen hetken Pariisin terrori-iskussa kuolleiden henkilöiden muistolle. EU:n johtajat vakuuttavat, että kaikki valtiot tekevät yhteistyötä, jotta ääriliikkeet, terrorismi ja viha saadaan torjuttua. Koko EU:n alueella hiljennytään ja vietetään minuutin hiljainen hetki samaan aikaan.

Pyydän kaikkia nousemaan ylös seisomaan. Hiljainen hetki alkaa nyt.

Hiljainen hetki päättyy nyt. Voitte istua.


Hyvää koulupäivän jatkoa kaikille


t.


Pertti Tossavainen
rehtori, ya





maanantai 21. syyskuuta 2015

Kouluverkkoa uudistetaan Vuosaaressa

Hei,


Tänä syksynä mietitään Vuosaaressa miten kouluverkkoa uudistetaan. Oheista linkistä pääsee lukemaan perusopetuslinjanjohtajan Outi Salon kirjoituksen aiheesta.




http://www.hel.fi/www/blogit/fi/kirjoitukset/kouluverkossa-i-skolnatet/vuosaaren-kouluverkko




Maanantaina 26.10.2015 on Kallahden peruskoulussa klo 18.00 - 20.00 asukastilaisuus, jossa pohditaan yhdessä vuosaarelaisten koulujen tulevaisuutta.





perjantai 21. marraskuuta 2014

Tehtaanpuiston yhteiskoulun 80-vuotisjuhla

Vietimme koulumme 80-vuotisjuhlaa keskiviikkona 19.11.2014.

 
Juhlan aloitti rehtori Pertti Tossavainen puheellaan.
 
Ohjelmasta vastasivat pääosin Tehtiksen yhdeksäsluokkalaiset. Valinnaisilmaisuryhmän Sukkulaviesti-esityksen inspiraationa toimivat vanha lehtikuva...
 
 
 
...ja varastosta löytyneet 1980-luvun peliasut.
 
 
Tehtaanpuiston yhteiskoulun senioreita edustivat yhdistyksen sihteeri  Päivi von Kügelgen ja Hannes Markkula. Seniorit myönsivät stipendin yhdelle yhdeksäsluokkalaiselle. Sen sai Valtteri Heinonen, joka oli myös juhlan toinen juontaja.
 
 
Eveliina Dambrauskaite tanssi upeasti.
 


 
Ilmaisu-kuvataidepainotteiset ysit ja valinnaiskäsityön oppilaat olivat valmistaneet muotinäytöksen koulumme Vuosaari-ajanjaksolta. Näimme kavalkadin 1970-luvulta aina nykypäivään asti.
 
1970-luku:
 
 
1980-luku:
 
 
1990-luku:
 
 
2000-luku:
 
 
2010-luku:
 
 
Juhlassa esiintyi myös Tehtiksen vanhoja oppilaita. Kaikki poistuivat Vuosalista hymyssä suin.  Onneksi olkoon, Tehtaanpuiston yläasteen koulu ja Vuosaaren lukio!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Rehtorin juhlapuhe koulun 80-vuosijuhlassa 19.11.2014

Arvoisat oppilaat, kutsuvieraat, opettajat sekä muu henkilökunta,

tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen koulun 80-vuotisjuhliin. Koulun nimi oli 80 vuotta sitten Tehtaanpuiston yhteiskoulu. Koulu ei sijainnut tuolloin Vuosaaressa vaan Helsingin keskustassa – siis stadissa, ei landella. Vuosaari oli 80 vuotta sitten maaseutua.

Tehtaanpuiston yhteiskoulu perustettiin vuonna 1934. Tuolloin oli kulunut 17 vuotta Suomen itsenäistymisestä. Koulun tärkeä tehtävä oli isänmaan itsenäisyyden lujittaminen ja kansan eheyttäminen. Verinen ja katkera vuoden 1918 sisällissota jakoi edelleen suomalaisia: oli voittajia ja voitettuja.

Vuonna 2014, 80 vuotta myöhemmin, koulun tehtävä on määritelty opetussuunnitelman perusteissa seuraavasti: koulun tehtävänä on toisaalta tarjota yksilölle mahdollisuus hankkia yleissivistystä ja suorittaa oppivelvollisuus ja toisaalta antaa yhteiskunnalle väline kehittää sivistyksellistä pääomaa sekä lisätä yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa. Nykykoulun yksi tehtävä on estää ja hillitä eriarvoistumista. Siis sitä, että oppilaiden tieto- ja taitotasot ovat kaukana toisistaan. Suomi on pieni maa ja se tarvitsee jokaista nuortaan - sinua, sinua ja erityisesti sinua.  Nykypäivän Suomi ei halua voitettuja. Peruskoulun tavoite on tehdä kaikista voittajia.

Koulumme toimi Helsingin keskustassa, Eirassa 43 vuotta. Tänä aikana Helsinki muuttui paljon: Helsingin pinta-ala kasvoi. Vuosaari liitettiin osaksi Helsinkiä vuonna 1966. Tätä ennen Vuosaari oli ollut osa Helsingin maalaiskuntaa, siis nykyistä Vantaata.

Ihmiset muuttivat keskustasta lähiöihin, joita rakennettiin ympäri Helsinkiä. Vuosaaressa rakennettiin kiivaasti 1960-luvun lopulla. Vuosaaressa, niin kuin muissakin Helsingin lähiöissä, oli paljon lapsia ja liian vähän kouluja. Helsingin keskustassa, esim. Eirassa, oli taas liikaa kouluja ja liian vähän lapsia. Kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet.  Tehtaanpuiston yhteiskoulu siirrettiin Vuosaareen vuonna 1976. Tällä paikalla oli tuolloin iso hiekkakuoppa. Sorakuopan syvyysero oli paikka paikoin lähes 10 metriä. Koulurakennus rakennettiin siis hiekkakuopan päälle.

Vuosaari oli vuonna 1976 selvästi toisenlainen kuin nykyään. Vuosaaressa oli vähemmän rakennuksia. Ns. uuden Vuosaaren puoli eli esim. nykyinen Aurinkolahti ja Meri-Rastila koostui pääosin metsästä – siellä ei ollut juuri lainkaan asukkaita.

Vuonna 1977 peruskoulu-uudistuksen myötä koulun nimi muuttui Tehtaanpuiston yläasteeksi ja Tehtaanpuiston lukioksi. Samassa rakennuksessa toimi siis kaksi koulua. Vuonna 1993 Tehtaanpuiston lukio ja Vuosaaren lukio yhdistettiin ja uuden koulun nimeksi tuli Vuosaaren lukio.

Tällä hetkellä 80-vuotiaan koulun perinteitä jatkavat Tehtaanpuiston yläasteen koulu ja Vuosaaren lukio. Tulevaisuus näyttää mitä suunnitelmia Helsingin kaupungin päättäjillä on Vuosaaren kaupunginosan sekä yläasteen ja lukion suhteen.

Koulumme 100-vuoTisjuhlaa vietetään 20 vuoden kuluttua. Osa meistä on tuolloin kuulemassa juhlapuhetta. Emme tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Unohdetaan hetkeksi myös menneisyys, keskitytään nykyhetkeen - nautintaan tästä juhlahetkestä!

Kiitos kaikille, että olette paikalla. Viihtykää tässä juhlassa.