Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


torstai 21. huhtikuuta 2016

USKONTO JA FRONTER!?


USKONTO JA FRONTER!!?? 8A:n ajatuksia

Uskonnontunneilla teimme tehtäviä Fronterissa. Tehtävät olivat tärkeitä, haasteellisia ja monipuolisia. Ne myös korvasivat kokeet, mikä oli oppilaiden kannalta kiva juttu.

Teimme tehtäviä noin viisi-, kuusi viikkoa ja jakson aikana opimme myös mm. tärkeitä tekstinkäsittelytaitoja ja tietotekniikkaa.

Tehtäviä saimme tehdä suhteellisen vapaamuotoisesti, ja kaikki tehtävät kirjoitettiin omin sanoin mikä haastoi mielikuvitusta, omaa päätä piti käyttää.

Saimme käyttää tehtäviä tehdessä erilaisia lähteitä, mm. nettiä, omaa oppikirjaa ja muita omia lähteitä.

Lopuksi arvioimme omaa oppimistamme ja annettuja tehtäviä.
1. Millaista oli tehdä fronter-tehtäviä? Miksi?

  • Mukavaa oli, kivaa vaihtelua normaaliin. Tehtäviä pystyi hyvin tekemään kotona.
  • Tehtävät olivat haastavia ja meni paljon aikaa, kun tein niitä.
  • Fronter tehtäviä oli kiva tehdä sillä se oli mukavaa vaihtelua.
  • Minusta fronter tehtävien tekeminen oli mukavaa vaihtelua normaaleihin kokeisiin (ja perus tunteihin).
     

2. Miten mielestäsi onnistuit tehtävissäsi? Mikä onnistui parhaiten? Miksi? Mikä tehtävistä oli erityisen haastava? Miksi?

  • Ihan hyvin. Luultavasti Paavali-tehtävä onnistui parhaiten. Osaan käyttää PowerPointia hyvin ja tykkään tehdä sillä. Raamatun tulkinta ja Luostari ja luostarilupaukset olivat vaikeita. Raamatun tulkinnan A) osio oli helppo, mutta B) osiota oli todella vaikeaa yrittää tehdä. On vaikeaa yrittää tulkita luomiskertomusta ylipäätään, ja vielä tulkintatavoilla josta tietää itse vain perustiedot.
  • Mielestäni ihan hyvin onnistuin. Parhaiten onnistui ristikko, koska oli helppo ja minkä ymmärsin. Haastavin oli Raamatun tulkinta ja Jeesuksen vertaukset. En ymmärtänyt niitä kunnolla.
  • Onnistuin ainakin siinä, että sain kaikki tehtävät tehtyä. Minusta ehkä vaikean tehtävä oli ”Raamatun tulkinta”. Ainakin minulla kesti hetken aikaa keksi, mikä sen tehtävän idea oli. Ja parhaiten minulla onnistui ”Jeesuksen vertaukset”, koska sain siitä täydet pisteet ja ymmärsin tehtävän hyvin.
  • Parhaiten onnistui Keskiaikainen kirkko tehtävä, se oli helppo ja kiva. Haastavin oli Raamatun tulkinta, se oli monimutkainen.  
  • En onnistunut kauhean hyvin, jossain kyllä.
     
3. Saitko mielestäsi riittävästi apua tehtävien tekemisessä? Millaista apua olisit kaivannut lisää?

  • En pyytänyt paljoa apua. Kun pyysin, sain hyvin apua. Olisin kaivannut ehkä joidenkin tehtävien enemmän selittämistä koko luokalle, joissain tehtävissä monet tuntuivat tekevän samoja virheitä.
  • Sain ihan hyvin apua, mutta en tajunnut joskus mitä selitit.
  • Sain apua jos halusin mutta en oikein ikinä pyytänyt apua ja tein itse. Olisi pitänyt pyytää enemmän apua.
  • Sain tehtävien tekemiseen koulussa tarpeeksi apua, mutta kotona olisin ehkä halunnut vähän lisää apua. Kotona kukaan ei oikein osannut auttaa minua tehtävien kanssa, mutta sain kuitenkin kaiken tehtyä.
     
4. Millä tavalla kehittäisit tehtäviä, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?

  • En tiedä. En rehellisesti tiedä. Tehtävät olivat todella monipuolisia, ja niissä oli mahdollisuuksia soveltaa. Nämä tehtävät olivat hyviä.
  • En tiedä.
  • Minusta tehtävät olivat valmiiksi jo tosi hyviä, mutta ne olisivat voineet olla ihan vähän monipuolisempia.

5. Mitä muuta haluaisit sanoa...

  • Kiitos, että saimme tehdä näitä tehtäviä ja portfoliota. Monet tykkäävät tällaisesta opiskelusta enemmän ja tämä on tulevaisuutta.
  • Olisin tehnyt kokeen mieluummin.
  • Voisi olla enemmänkin tämmöisiä. Oli kivoja.
  • Pidin kuitenkin tällaisesta tehtävien teko tavasta, joten samanlaista voitaisiin tehdä 9. luokalla.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti