Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Tehtaanpuiston ya on mukana valtakunnallisessa urheiluyläkoulussa

URHEILUYLÄKOULUJEN AVULLA LISÄÄ LIIKETTÄ JA VALMIUKSIA URHEILIJAKSI KASVAMISEEN

Urheiluyläkoulukokeilu vastaa huoleen nuorten liian vähäisestä fyysisestä aktiivisuudesta.

Huoli yläkouluikäisten nuorten liian vähäisestä fyysisestä aktiivisuudesta on viime vuosina kasvanut. Liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta edistäviin toimenpiteisiin tarvitaan mukaan kodit, koulut ja seurat. Suomen Olympiakomitean Urheiluakatemiaohjelman johdolla käynnistetään syksyllä 2017 urheiluyläkoulukokeilu, johon lähtee mukaan 19 yläkoulua eri puolilta Suomea.

-          Tavoitteenamme on, kuten Liikkuva koulu -ohjelmassakin, että kaikkien yläkouluikäisten nuorten liikunnan määrä kasvaa. Sen lisäksi pyrimme edelleen aktivoimaan myös niitä urheilusta innostuneita nuoria, jotka harrastavat useita lajeja ja joille urheilusta on jo muodostumassa elämäntapa. Urheiluyläkoulukokeilussa tehdään toimenpiteitä näiden nuorten hyväksi yhdistämällä koulunkäyntiä ja lisättyä liikuntaa koulupäivien aikana, urheiluakatemiaohjelman valmennuspäällikkö Antti Paananen kertoo.


Urheiluyläkouluille yhteinen toimintamalli

Kokeilussa mukana olevat koulut alkavat opetuksen järjestäjän päätöksellä kolmen seuraavan vuoden aikana rakentamaan mallia, jossa toteutuu mahdollisuus 10 urheilutuntiin kouluviikon aikana. Antti Paanasen mukaan kokeilun avulla rakentuu malli, jossa nuori saa ohjausta elämäntaitojensa kehittämiseen sekä valmiuksia opintojen ja urheilun vaativampaa yhdistämiseen.

-          Kouluille laaditaan yhtenäinen valtakunnallinen soveltuvuuskoe. Lisäksi jokaiselle koululle tulee koulukohtainen digioppimishanke ja urheilijaksi kasvamisen valinnaisuus, jossa painotetaan fyysisten ja motoristen taitojen kehittymistä, psyykkisten taitojen kehittymistä, urheilullisten elämäntaitojen opettelua sekä myöskin lajitaitojen kehittymistä yhteistyössä paikallisten lajitoimijoiden kanssa.

Kouluissa uusi kokeilu on otettu innolla vastaan. Helsinkiläisen Tehtaanpuiston yläasteen koulun rehtori Pertti Tossavainen sanoo, että yläkoulukokeilulle on selkeä tarve.

Tehtaanpuiston yläasteen koulu on Suomen vanhin liikuntaan erikoistunut yläaste. Olemme tosi tyytyväisiä, että olemme mukana kehittämässä Suomen olympiakomitean kanssa malleja miten lahjakkaat nuoret voivat yhdistää aiempaa paremmin koulunkäynnin ja opiskelun hektisessä arjessaan.

Tehtaanpuiston yläasteen koulu yhdistyy kahden naapurikoulun kanssa – Vuosaaren ala-aste ja Mustakiven ala-aste- yhtenäiseksi peruskouluksi elokuussa 2017.  Uuden koulun nimi on Puistopolun peruskoulu. Uudessa koulussa on oppilailla mahdollisuus aloittaa liikunnan painotettu opiskelu jo 3. luokalla. Näin siirtymä alakoulusta yläkoulun urheiluyläkouluun tulee jatkossa olemaan aiempaa helpompaa.

            Urheilulukiojärjestelmä Suomessa on sangen kattava. Urheilulukioiden ja urheilupainotteisten lukioiden määrään verrattuna urheilupainotteisten yläkoulujen määrä tulisi olla moninkertainen. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Niinpä urheilulukiovaiheessa hyppäys suurempiin harjoitusmääriin on ollut liian jyrkkä ja se on tuonut mukanaan vammoja ja uupumustakin.

Olympiakomitean koordinoima kokeilu toivottavasti lisää jatkossa urheiluyläkoulujen määrää. Valtakunnalliset yhteiset nuotit ohjaavat yläasteikäisiä urheilijan alkuja mahdollisimman monipuoliseen ja reippaaseen toimintaan sekä oikeaoppiseen urheilijana kasvamiseen, Tossavainen toivoo.




Yläkoulut strategisena painotuksena

Urheiluyläkoulumallin lisäksi urheiluakatemiaohjelmassa tehdään myös muita yläkouluihin suunnattuja toimenpiteitä. Toimintamalleina ovat urheiluyläkoulukokeilun lisäksi liikuntapainotteiset yläkoulut, liikuntalähikoulut ja urheiluopistoilla toteutettavat yläkoululeiritykset.

-          Yläkouluihin suunnatut toimenpiteet ovat strateginen painopistealueemme, Antti Paananen sanoo.

-          Yläkoulutoiminnan tavoitteena on yksikertaisesti saada mukaan mahdollisimman paljon urheilusta innostuneita ja motivoituneita nuoria. Tämä palvelee sekä kansanterveyden että huippu-urheilun tavoitteita Suomessa, kiteyttää Paananen.



LISÄTIEDOT:    Antti Paananen, 044 5413651
                             Pertti Tossavainen, 050-3027753

                             

tiistai 20. joulukuuta 2016

Rehtorin joulujuhlapuhe 21.12.2016

Arvoisat oppilaat, kutsuvieraat, opettajat ja muu henkilökunta,

Muutos tarkoittaa jonkin asian edistymistä, jonka seurauksena asia muuttuu toisenlaiseksi kuin mitä se oli alunperin. Muutos sanana merkitsee meille jokaiselle hieman eri asiaa. Osa toivoo muutosta ja osa taas suorastaan pelkää sitä. Muutos voi olla siis haluttu tai ei-toivottu olotila. Maailmassa tapahtuu jonkinlaista muutosta koko ajan – tätä emme voi estää. Sen sijaan voimme itse määritellä miten suhtaudumme muutokseen.

Kuluvana syyslukukautena on tapahtunut paljon – moni asia on muuttunut vuosi sitten pidetystä joulujuhlasta. Opetus alkoi elokuussa uudessa paikassa väistötiloissa hiekkakentällä Puniksen vieressä.  Aluksi opetustaloissa oli monenlaisia puutteita – nyt suurin osa puutteista on saatu laitettua kuntoon. Jäljellä olevat puutteet korjataan ensi vuoden alussa. Oppilailta ja opettajilta saamani palautteen mukaan luokkahuoneissa on hyvä oppia ja opettaa – hyvä näin.

Koulumme suurin voimavara eivät ole rakennukset ja luokkahuoneet vaan ihmiset – mukavat oppilaat ja ammattitaitoiset opettajat. He ovat luovineet muutoksen erilaisissa aalloissa tämän syksyn ajan erinomaisesti. Tämä osoittaa sen, että koulumme oppilaiden ja aikuisten asenne on kohdallaan. Heillä on siis halua löytää asioihin ratkaisut.

Syksyn aikana on selvinnyt uuden koulumme, Puistopolun peruskoulun, painotettu opetus: taideilmaisu ja liikunta. Molemmat painotukset alkavat 3. luokalla ja niitä on mahdollisuus opiskella aina 9. luokan loppuun asti. Samoin on selvinnyt mitä kieliä uudessa koulussamme on mahdollisuus opiskella, mm. kiinaa, espanjaa ja venäjää. Tämä ei ole ollut mahdollista aikaisemmin.

Ensi vuoden alussa oppilaille järjestetään ideakilpailu. Heiltä kysytään ehdotuksia koulun logosta sekä millä nimillä tulemme kutsumaan uuden koulumme eri toimipisteitä. Lisäksi oppilaat pääsevät kertomaan toivomuksensa mitä teemoja, ilmiöitä on ensi lukuvuonna Puistopolun peruskoulun opetuksessa. Me kaikki teemme siis muutosta yhdessä.

Työläs syyslukukausi on nyt aivan lopullaan. Jotakin pysyvää on siis muuttuvassa maailmassa: syyslukukausi päättyy joulujuhlaan ja sen jälkeen alkaa joululoma. Kaikki me, niin oppilaat, opettajat, muu henkilökunta ja kutsuvieraat, olemme varmasti ansainneet joululoman. Haluan toivottaa kaikille teistä oikein hyvää joulun ja uuden vuoden odotusta.


Pertti Tossavainen
rehtori





Teksti ja kuvat Pertti Tossavainen



Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

TERVETULOA TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISIIN!

Erityisesti haluan toivottaa tervetulleeksi Vuosaaren ala-asteen ja Mustakiven ala-asteen 6. luokkalaiset ja heidän opettajansa. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Suomi täyttää ensi viikon tiistaina 99 vuotta. Viikon alussa huomasin, että tänä vuonna Tasavallan presidentin Linnan juhlien teemana ovat Suomen vahvuudet.  Tällaisia ns. virallisia vahvuuksia presidentinkanslian tiedotteen mukaan ovat rehellisyys, innovatiivisuus, vakaus, lukutaito, koulumenestys ja tyttöjen mahdollisuudet.

Halusin kuitenkin tietää mitkä ovat ns. kansan syvien rivien mielestä Suomen vahvuuksia. Senpä vuoksi kysyin apua Tehtiksen 8-luokkalaisilta (8B ja 8F).

 Nuorten mielestä tällaisia Suomen vahvuuksia ovat esimerkiksi: rauhallisuus ja turvallisuus, sisukkuus, urheus, tasa-arvoisuus, uskonnonvapaus, luonnon puhtaus, ei liian tiheästi asuttu maa, koulutus on ilmaista ja on hyvät opettajat, luotettava virkavalta, hyvä terveydenhuolto, yhteiskunta tukee erilaisissa elämänvaiheissa. Lisäksi vahvuutena pidettiin suomalaisten kylmyyden sietoa, kahvinjuontia ja saunomista. Jääkiekkokin mainittiin.

Tässäkin salissa tänään on paljon vahvuuksia, pitää vain uskaltaa rohkeasti tuoda esille vahvuudet ja käyttää niitä. Tulevaisuuden koulun tehtävä on entistä enemmän rohkaista tähän.

Ensi vuosi 2017 on todellinen juhlavuosi. Tärkeimpänä Suomi täyttää pyöreät 100 vuotta, meidän tanssiaisia vietetään kymmenettä kertaa ja ensi vuonna opiskelemme ja työskentelemme uudessa Puistopolun peruskoulussa. Vuodesta on tulossa siis kaikin tavoin todella merkittävä.

Mutta ensiksi on tämän vuoden juhlien aika. entistä jääkiekkoilijaa mukaellen ”NYT JUHLITAAN”!


Jari Sipilä
apulaisrehtori


Teksti Jari Sipilä, kuvat Pertti Tossavainen

lauantai 17. joulukuuta 2016

Tehtiksen oppilaat Shed Helsingin Peter Pan -musikaalissa

12 Tehtaanpuiston yläasteen koulun (tulevan Puistopolun peruskoulun) oppilasta esiintyi Peter Pan -musikaalissa. Näytökset olivat Aleksanterin teatterissa ja ne olivat lopuunvarattuja. Kyllä nuoret osaavat, kun heille annetaan mahdollisuus :)

Alla olevassa ryhmäkuvassa on osa Tehtiksen esiintyjistä ensi-iltaesityksen jälkeen.



Ohessa on myös linkki Hesarin artikkeliin  (17.12.2016) musikaalista, jossa kerrotaan ansiokkaasti musikaalihankkeen viitekehyksestä.

Teksti ja kuva Pertti Tossavainen

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005009516.html