Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


perjantai 26. toukokuuta 2017

9a:n leirikoulun jatkoa...

Tiistaina 23.5.
Aamiaisen jälkeen lähdettiin Rimin kautta kiertelemään nähtävyyksiä. Väsytti ja oli nälkä. Käytiin Olavisten kirkossa ja sen tornissa, sekä näköalapaikalla. Kiek in de Kök -museossakin käytiin. Sitten mentiin syömään Ancho-nimiseen ravintolaan. EI KANNATA! Huono palvelu ja ruokia odotettiin puolitoista tuntia.

Sitten mentiin escape roomiin. Osa meni vankilapakohuoneeseen ja osa kotiin tunkeutumisen huoneeseen. Kivaa oli!





Tekstit: Tiia ja Annit
Kuvat: Heidi Falck

tiistai 23. toukokuuta 2017

Tehtiksen vika leirikoulu

Maanantai 22. toukokuuta lähdimme kahden yön ja kolmen päivän luokkaretkelle Tallinnaan. Laiva lähti vanhasta Länsisatamasta klo 8.30 ja Tallinnaan saavuimme yhdentoista aikaan. Satamasta suuntasimme kohti hotelli Europaa, jossa aioimme yöpyä seuraavat yöt.


Hetken levättyämme hotellilla, lähdimme ahtaalla bussilla kohti teletornia. Ennen teletornin huipun saavuttamista, kävimme tutkimassa Tallinnan histroiasta kertovaa museota. Teletornin huipulle pääsimme vauhtia huimaavalla hissillä ja ylös päästyämme maisemat olivat mahtavat.


Teksti: Annika ja Salla 9a


Teletornin jälkeen suuntasimme Piritan seikkailupuistoon. Siellä naurettiin ja itkettiin, puissa kiipeillen. Kuitenkin puisto oli kokemuksena kiva. Puiston jälkeen alkoi vapaa-aika. Kävimme syömässä Vapianossa.Illalla kiertelimme vielä vanhassa kaupungissa.


Teksti: Jasmin ja Sara 9a


tiistai 16. toukokuuta 2017



 








Saksan ryhmät kokkasivat
Kevään kunniaksi saksan opiskelijat tulivat kotitalouteen valmistamaan sveitsiläistä ruokaa. Valmistimme juustofondueta, suklaa- ja porkkana kakkua. Hyvää oli J! Tässä liitteenä juustofonduen ohje.

En guete!


Juustofondue250 g gruyèrejuustoa 200 g punaleimaista emmentaljuustoraastetta 1 valkosipulinkynsi 3 dl omenamehua 1 rkl maissitärkkelysjauhoja 2 rkl sitruunamehua ripaus rouhittua mustapippuria ripaus muskottipähkinää



1. Raasta juustot hienoksi raasteeksi. Kuori valkosipulinkynsi, halkaise ja hiero niillä padan tai kattilan sisäpuoli kauttaaltaan.

2. Kuumenna omenamehu kiehumispisteeseen ja lisää joukkoon juustoraastetta pienissä erissä. Sekoita puukauhalla, kunnes juusto on täysin sulanut. Lisää seuraava juustoerä vasta, kun seos on tasaista.

3. Sekoita maissitärkkelysjauhot sitruunamehuun ja valuta seos sulaneeseen juustomassaan samalla sekoittaen. Tämä estää juuston rasvan erottumasta niin helposti.

4. Mausta seos pippurilla ja muskottipähkinällä. Pidä juustomassa lämpimänä ruokailun.

5. Tarjoile leipäkuutioiden, porkkanan, sellerin, kukka- tai parsakaalin kera.


Opettaja: Paula Schildt-Pohjalainen

perjantai 12. toukokuuta 2017

Kaunis päivä tyttöjen talolla

TERVEYSTIEDON VIERAILU TYTTÖJEN TALOLLE

Lähdimme liikkeelle kello 9.50, menimme metrolla Hakaniemeen/Sörnäiseen.  Tyttöjen talo sijaitsi Hämeen tiellä.  Olimme tyttöjen talolla kello 10.30. Tutkimme tyttöjen taloa noin viisi minuuttia. Sali oli keltaisen värinen, vessa oli koristeellinen ja mukavan oloinen. Sen jälkeen siirryimme pienempään huoneeseen. Sieltä opettaja häädettiin aulaan odottamaan.


Sen jälkeen me tytöt jäimme huoneeseen ohjaajan kanssa. Ohjaaja ensin kyseli meiltä kaikkea seksuaalisuuteen liittyvää. Ohjaaja myös kertoi tyttöjen talosta ja pahoinpitelystä jne. Seuraavaksi hän vastasi kysymyksiimme.


Nauroimme ja nautimme olostamme tyttöjen talolla.
Kun kello osoitti kahtatoista, menimme pukemaan ja suuntasimme metroon. Söimme matkalla.  Päivä oli mukava.


Tekijät: E.Kujala 8b ja J.Kylmämaa 8b,
Opettaja: Paula Schildt-Pohjalainen
Päiväys: 7.4.2017 Kaunis päivä tyttöjen talolla.


Tässä on meidän luokkalaisia ja Sali.