Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Liikunnallinen toimintapäivä

Lauantaina 13.9. 2014 koulussamme pidettiin syysloman korvaava koulupäivä. Aamupäivällä juoksimme luokittain erilaisia viestejä Heteniityn kentällä. Lajeina olivat pussijuoksu, tukkihumala ja nopeusviesti.
 
 


 
Lopuksi 7., 8. ja 9.-luokkalaisten nopeimmat joukkueet kamppailivat koko koulun nopeimman luokan tittelistä.

 
Köyttä vielä vedettiin ja tässä kuvassa 7D voittaa 7.-luokkalaisten mestaruuden.

 
Ruokatunnilla oppilaskunnan hallitus myi mokkapaloja, kahvia, teetä ja mehua koulun aulassa. Tuotoilla rahoitamme oppilaskuntatoimintaa.
 
 
Torstaina 16.9. olevaa 7.-luokkalaisten diskoa mainostettiin ahkerasti.


 
Iltapäivällä 9.-luokkalaiset vetivät seiskoille ja kaseille itse keksimiään työpajoja koulun piha-alueella. Kustakin pisteestä kukin luokka sai yseiltä pisteitä passiinsa osallistumisaktiivisuuden ja -innon mukaan.

 
DJ:t laittoivat musiikkia kohottaakseen tunnelmaa entisestään.

 
Tanssipajassa sai hyppiä ja heilua sydämensä kyllyydestä.

 
Tuolileikki oli hauska ja siinä oppi uusia asioita kavereista.
 
 
Rentoutuspajassa sai rentoutua pallon...

 
... tai vaikka muurahaisen avulla.

 
Töpselihippaa puiden katveessa.

 
Vararehtori Jari kuulutti ohjeita megafonilla.

 
Kuntopiirissä hikoilivat niin vetäjät kuin osallistujatkin.

 
Pussihyppelyssä omintakeisesta tyylistä sai lisäpisteitä.



 
Koska ruokatunnilla myytyjä mokkapaloja jäi yli, niitä myytiin ulkona PopUp-kahvilassa.


 
Seiskat ja työpajanvetäjät intoutuivat tanssimaan vielä lopuksi kaikki yhdessä.



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Hyvä syöttö ja joukkuepelaaminen

Suomen maajoukkueet ovat menestyneet eri pallopeleissä kansainvälissä otteluissa kuluvan syksyn aikana - onnistumisia ja ennen kaikkea voittoja on tullut totuttua enemmän lentopallossa, koripallossa ja jalkapallossa.

Syitä aikaisempaa parempaan menestykseen on monia. Yksi syy on joukkuepelaaminen ja taktiikka. Suomessa on oivallettu, että yksilötaidossa yksittäisen pelaajan on pääsääntöisesti tosi vaikea olla parempi kuin vastaan asettuvan maajoukkueen rivipelaaja - eroa on vielä vaikeampi kasvattaa umpeen kun puhutaan vastapuolen tähtipelaajista. Esim. Messi painii hieman eri sarjassa kuin Tainio. Lisäksi pelaajien lukumäärässä Suomi on harvoin edellä vastustajiaan. Esim. Ruotsissa on lajissa kuin lajissa paljon enemmän aktiiviurheilijoita kuin Suomessa.

Suomalainen urheilija pelaa maajoukkueessa niin, että hän yrittää tehdä joukkuekaverinsa pelaamisen mahdollisimman helpoksi. Hän antaa hyviä, varmoja syöttöjä sekä liikkuu niin, että joukkuekaverin on myös helppo antaa hänelle syöttöjä. Suomalaiset ovat siis panostaneet pallolliseen ja pallottomaan liikkeeseen.

Koulussa on monenlaisia oppilaita ja aikuisia. Jokainen heistä on oma persoonansa. Kukaan heistä ei voi menestyä ja voida hyvin koulussa, jos he eivät halua tai kykene toimimaan ryhmän jäseninä. Luokan oppilaat voivat hyvin ja he oppivat taitoja sekä tietoja tulevaisuutta varten, kun jokaisella yksilöllä on hyvä olla luokassa.

Oppilas siis antaa ja saa hyviä syöttöjä oppilastovereilleen. Hyvä syöttö tarkoittaa koulussa esim. sitä, että oppilas on ystävällinen oppilastoverilleen, auttaa tarvittaessa häntä sekä antaa hänelle mahdollisuuden menestyä koulussa. Työrauha, ystävällisyys ja oppilastoverin kunnioitus ovat avainsanoja oppilaan hyvässä syötössä oppilastoverille. Oppilas siis arvostaa oppilastoveriaan ja sitä kautta hän saa takaisin vasta-arvostusta. Näin koulussa tapahtuu ns. hyvän kierrettä eli hyvään toimintaan vastaan hyvällä toiminnalla.

Hyvä puhe on olennaisessa osassa menestyvässä joukkuepelaamisessa. Ilman kommunikointia harva asia onnistuu ryhmässä hyvin. Hyvä urheilija kannustaa, ohjaa ja varoittaa joukkuekavereitaan pelikentällä.

Koulussa hyvä puhe tarkoittaa esim. sitä, että oppilaskaverille puhutaan ystävällisesti ja että hänen puhettaan kuunnellaan. Lienee sanomattakin selvää, että kommunikointi ja vuorovaikutus ei toimi, jos liian moni oppilas puhuu samaan aikaan. Erityisen tärkeää tämä on oppitunneilla, mutta ei liian suuri välituntimetelikään ole hyvästä.

Valmentajalla on suuri merkitys joukkueen menestymisessä - valmentaja ohjaa ja neuvoo joukkueensa pelaajia. Valmentajan puheen on hyvä olla kannustavaa, suunnitelmallista ja pelaajaa arvostavaa. Harva joukkue menestyy enää nykypäivänä, jos valmentaja huutaa ja räyhää eli ei kunnioita pelaajiaan.

Koulussa opettaja toimii valmentajan roolissa oppilaille luokassa. Hän neuvoo, auttaa, kannustaa ja tarpeen vaatiessa myös asettaa rajoja. Tunti on onnistunut ja kaikilla on hyvä olla, kun sekä opettajan ja oppilaitten keskinäinen puhe on ollut arvostavaa ja ystävällistä. Rumat sanat eivät kuulu oppitunnille.

Jokainen Tehtiksen oppilas ja aikuinen on ainutlaatuisen tärkeä yksilö. Hän on tärkeä ja arvoisa ihminen meidän koulussa. Arvostetaan yhteisömme jäseniä sanoilla ja teoilla. Näin me teemme Tehtiksestä entistä paremman paikan meille kaikille.


t. Pertti, reksi

torstai 11. syyskuuta 2014

Urhean sudenpojat ja -tytöt pallon kimpussa

Urhea-ohjelman aamuharjoitukset ovat jo täydessä käynnissä. Kuvia koripalloilijoiden aamuharjoituksista.



tiistai 2. syyskuuta 2014

HANKAUSSÄHKÖÄ ENSIMMÄISILLÄ FYSIIKAN TUNNEILLA

9C-luokka tutki hankaussähköilmiötä syksyn ensimmäisillä fysiikan tunneilla. Kuvat kertovat puolestaan: 
Hangataan kahta eboniittisauvaa yhtä aikaa kissannahalla.

Laitetaan toinen hangattu eboniittisauva vapaasti pyörivään telineeseen ja tuodaan hangatut päät lähekkäin. Sauvat hylkivät toisiaan.

Hangataan eboniittisauvaa kissannahalla ja lasisauvaa muovilla.

Laitetaan eboniittisauva vapaasti pyörivään telineeseen ja tuodaan muovilla hangattu lasisauva lähelle. Tuodaan hangatut päät lähekkäin. Sauvat vetävät toisiaan puoleensa.

Hangataan eboniittisauvaa kissannahalla ja tuodaan hangattu pää vesinoron lähelle. Sauvan sähköinen varaus kaareuttaa vesinoroa.
 

Elektronit siirtyvät hangatessa hiuksista ilmapalloon. Ilmapallosta tulee negatiivisesti varautunut ja hiuksista tulee positiivisesti varautuneita.

Hiukset ovat samanmerkkiset ja ne hylkivät toisiaan. Hiukset ja ilmapallo vetävät toisiaan puoleensa.

Esimerkiksi hiuksiin hangattu ilmapallo on negatiivisesti vaurautunut ja saa alun perin varaamattoman hyllyn seinän varaukset jakautumaan eli polarisoitumaan niina että ilmapallo pysyy hetken aikaa seinässä kiinni.