Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Päättöprojekteja tekstiilityössä: kuvioita valotuskaaviolla

Kevään lopussa 9.luokan valinnaisessa tekstiilityössä oppilaat ovat tehneet itse suunnittelemiaan projektitöitä. Useampi oppilas innostui tekemään töihinsä painokuvioita valotuskaaviotekniikalla.

Painoseulalle levitetään kourulla valotusemulsiota, ja siihen valotetaan pimiössä UV-lampulla kalvolle tulostettu painokuvio. Valotusemulsio reagoi valoon ja kovettaa painoseulan maalia läpäisemättömäksi niiltä alueilta, joilla kalvolle tulostettu kuva ei peitä sitä. Kun seula valotuksen jälkeen pestään, irtoaa emulsio peitetyiltä alueilta ja seulaan muodostuu kalvolle tulostetun mukainen kuva. Valotustekniikalla on mahdollista toteuttaa hyvinkin yksityiskohtaisia painokuvioita.










 
Valmistamiensa tuotteiden lisäksi oppilaat valmistivat kirjalliset portfoliot töistä. 




Maija Nukari
 

9. luokka Itämerta tutkimassa

Osa oppilaista opiskeli Itämerta syksyllä (ks. blogi), mutta myös kevään ryhmälle onnistui hieno keli: ensimmäisenä hellerajan ylittävänä päivänä kävimme mittailemassa veden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä pyydystämässä planktoneita. Ihana aamu.











Terhi Suni

Ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa 9. luokan biologiassa

Lampaan elimistä saa hyvän käsityksen, mitä ihminenkin näyttää sisältä.

Lampaan hengityselimet, sydän ja verisuonia, maksa ja munuaiset.

Ensin ällötti, sitten kiinnostus jo heräsi.




 Lopulta muutamat halusivat jo kännykkäänsä muiston!

9-luokkalaisten haju- ja makuaistitesteissä kaneli ja vanilja tuoksuvat ensin, mutta nenä turtuu.
Miltä tuoksuu sekoitus, kun on hetken ”totutellut” tuoksuun? Hyötyä / haittaa?

Missä makureseptorit? Missä kielen kohdassa maistuu sokeri, suola, sitruuna…?


Terhi Suni