Tervetuloa Tehtaanpuiston yläasteen omaan blogiin! Täällä seuraillaan koulumme arkea ja vähän juhlaakin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa.


torstai 19. joulukuuta 2013

Rehtorin joulujuhlapuhe 20.12.2013

Arvoisat oppilaat, kutsuvieraat, opettajat ja koulun muu henkilökunta

3 minuuttia eli 180 sekuntia. Tämän verran aikaa juhlan järjestelyistä vastaavat opettajat antoivat minulle joulujuhlapuheen pitämistä varten.

Minulle varattu aika tuntui aluksi aivan liian lyhyeltä. Miten ihmeessä voin onnistua tiivistämään koulun syyslukukauden toiminnan olennaiset asiat näin lyhyeen aikaan. Niinpä kiteytän syyslukukauden viiteentoista sanaan: kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on ollut hyvää yritystä ilahduttavan paljon - joillakin toki enemmän ja osalla vähemmän.

Kiire on yksi länsimaisen yhteiskunnan suuri haaste niin monta asiaa pitäisi tapahtua niin nopeasti. Liika kiire voi kuitenkin tappaa luovuuden ja siitä voikin seurata, että enemmän on vähemmän. Eli joskus kannattaa keskittyä tekemään vain muutamaa asiaa rauhassa, jotta lopputulos olisi parempi. Näin vähemmän on enemmän.

Liike-elämässä puhutaan ns. 10 sekunnin säännöstä. Tämä tarkoittaa esim. sitä että meidän koulun oppilaalla on keskimäärin 10 sekuntia aikaa tehdä hyvä ensivaikutelma johonkin tyttöön tai poikaan, johon hän haluaa tutustua. Hyvä ensivaikutelma lähtee usein aitoudesta olla oma itsensä. Hymy, ystävällisyys ja kuulemisen taito – näillä kolmella asialla kukin meistä voi tuoda paljon hyvää mieltä. Tämän juhlan jälkeen voit yllättää jonkun ihmisen positiivisesti 10 sekunnissa. Hymyile, ole oma itsesi ja kuuntele – näin teet ja jaat joulumieltä.

 Joulun yksi perussanoma on rauhoittuminen ja ajan viettäminen rakkaiden ja tärkeiden ihmisten parissa. Jouluna on hyvä jakaa hyvää mieltä ja toki myös saada sitä. Eli näin laitat hyvän kiertoon. 
 
Marraskuussa järjestettiin kilpailu meidän koulun käyttölogosta. Logohan on kuva, joka kiteyttää kuvan avulla minkälainen jokin yhteisö tai yritys on. Te näette valkokankaalla korkeatasoisen kilpailun voittajalogon meidän koulusta eli Tehtiksestä.  Ensi vuoden alussa koulu tilaa t-paitoja, joissa on tämä logo. Oppilaskunnan edustajat, tukioppilaat ja opettajat käyttävät voivat käyttää paitaa esim. liikuntapäivän aikana. Lisäksi kaikilla oppilailla on mahdollisuus ostaa itselleen oma Tehtis t-paita – tämä voi olla kova joululahjavinkki vuoden kuluttua.

Pyydän kilpailun voittajaa tulemaan lavalle. 8b luokan oppilas Aleksanteri Valtavirata – ole hyvä ja tule noutamaan palkintosi. Nyt saa taputtaa.

Kolme minuuttia on mennyt. Joululoman alkaminen on 180 sekuntia lähempänä. Haluan toivottaa teille kaikille mukavaa joululomaa – te olette ansainneet lomanne. Tämän jälkeen juhla jatkuu jouluisen yhteislaulun myötä.
 
 
Pertti Tossavainen, reksi 

RUUTI-hankkeen suunnittelu


Keskiviikkona 18.12.2013 ideoitiin Tehtiksessä tulevaa RUUTI-hanketta. Torikokousmenetelmällä jokainen luokka lähti ideoimaan millä tavoin koulumme yhteisöllisyyttä ja osallisuutta voisi parantaa. Koko päivän ideoinnin ja suunnittelun jälkeen hankeideoista valmistetut julisteet koottiin aulaan seinälle. Hanke-ehdotuksina on niin yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumapäiviä kuin kouluympäristöä viihtyisemmäksi tekeviä hankintojakin. Helsingin kaupunki rahoittaa RUUTI-hankkeet. Joululoman jälkeen äänestämme mikä hanke valitaan tämän vuoden RUUTI-hankkeeksi.


Hanke-ehdotuksista tehtyjä julisteita.

JOULUKIIREITÄ TEHTIKSESSÄ

Joulukuu on Tehtaanpuiston yläasteen koululla kiireistä aikaa. Kokeet painavat päälle ja kaiken on oltava valmista ennen edessä häämöttävää joululomaa. Juhlalle on kuitenkin myös aikansa. Joulukuussa tanssitaan perinteisesti itsenäisyyspäivän kunniaksi 5.12. ja 20.12. vastaanotetaan loma joulujuhlan merkeissä.


Oppilaskunnan hallituksen jäseniä oli opettajien kanssa koristelemassa Urheilutaloa tanssiaisia varten. Itsenäisyyspäivän tanssiaiset järjestettiin nyt kuudetta kertaa.


Itsenäisyyspäivän tanssiaisia varten on harjoiteltu vanhoja tansseja liikunnan tunneilla.


8.-luokkalaiset ilmaisu- ja kuvataidepainotteisella linjalla opiskelevat oppilaat valmistivat itse myös joulujuhlaan tulevat lavasteet.


 Joulujuhlanäytelmän harjoituksissa kävi vilinä ja vilske. Painotteisilla ilmaisutaidon tunneilla ideoidussa näytelmässä vihaiselle joulupukille käy hieman huonosti.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän tanssit 5.12.2013

Oppilaat jättivät ulkokengät salin ulkopuolelle ja laittoivat juhlakengät jalkaan
Perinteiset itsenäisyyspäivän tanssit pidettiin Tehtiksessä taas itsenäisyyspäivän aattona eli 5. joulukuuta. Juhlapuheen piti jo tuttuun tapaan apulaisrehtori Jari Sipilä.
Arvoisat oppilaat,  hyvät kollegat, muut juhlavieraat!

Syntymäpäiväsankari  Suomi täyttää huomenna perjantaina 96 vuotta.  Se on syy miksi olemme kokoontuneet näihin tanssiaisiin. Itse asiassa tämä on jo kuudes kerta kun nämä tanssiaiset järjestetään. On upeaa , että näistä itsenäisyyspäivän tanssiaisista on muotoutunut jokavuotinen arvokas perinne Tehtaanpuiston yläasteelle.


Ennen kuin päästämme irti oppilaskunnan puheenjohtajan ja pääsemme tanssin pyörteisiin niin vielä muutama sana itsenäisyydestä: 

Itsenäisyys tarkoittaa sitä, että voi päättää omista asioistaan muista riippumatta. Itsenäinen valtio tarvitsee muiden valtioiden tunnustuksen eli muiden maiden täytyy tunnustaa se, että maa/valtio pystyy tekemään päätöksensä itse.

Voisi ajatella, että asia on näin myös meidän tavallisten ihmisten keskuudessa. Oikeus päättää omista asioistaan ansaitaan mm. käytöksellä. Kun osoittaa, että kykenee tekemään päätöksiä ja kantamaan vastuuta omista puheistaan ja teoistaan, muut ihmiset tunnustavat sinun ”itsenäisyyden”.

Eri tilaisuuksissa ympäri Suomea tullaan varmaankin kysymään, mitä itsenäisyys on ja mitä se itse kullekin merkitsee. Epäilen, että useimmat vastaukset pitävät sisällään sanan VAPAUS, itsenäisyys on vapautta päättää omista asioista, vapautta kertoa omat mielipiteensä, vapautta harjoittaa sitä ammattia mitä haluaa, vapautta äänestää vaaleissa, vapautta matkustaa, vapautta kokoontua yhteen.

Jokaisen itsensä tasolla se on vapautta olla oma itsensä, vapautta siitä, ettei kiusata.

Myös se on jonkinsortin itsenäisyyttä, että  pian  voimme vapaasti ilmaista itseämme.

Näiden ajatuksien myötä toivotan kaikki tervetulleiksi itsenäisyyspäivän tanssiaisiin!
 
Sali jytisi rytmin tahdissa kun oppilaat tanssivat letkajenkkaa.
9. luokan oppilas Tom esitti hienon soolotanssin Suomi-paidassa.
Yhdeksänsillä liikuntaluokilla oli myös oma, oppilasvoimin suunniteltu tanssiesityksensä juhlissa.

 
Letkiksen lisäksi tiputanssi ja perinteinen jenkka vetävät joka vuosi lähes kaikki oppilaat, ja monet opettajatkin, tanssilattialle.

Monet etenkin ysiluokkalaiset pojat tanssittivat ahkerasti kauneimpiinsa pukeutuneita daameja.
Myös piiritanssilla oli paikkansa, joskaan sitä ei harjoitettu aivan perinteiseen malliin, vaan luovasti, kuten uusien sukupolvien kuuluukin.

teksti ja kuvat:
Pertti Tossavainen ja Susse Huhta

tiistai 17. joulukuuta 2013

YES – kansainvälistä yhteistyötä


Koulumme osallistui kansainväliseen etwinning-projektiin ”YES – Young Europeans Speak” lukuvuonna 2012 - 2013. Etwinning- projektit ovat verkossa tapahtuvia Euroopan koulujen yhteistyöprojekteja. YES- projektia vetivät Sally Ost Saksasta (Nelson Mandela Schule, Dierdorf) ja Lucrezia Di Molfetta Italiasta (Scuola Secondaria Riccardo Monterisi, Bisceglie). Koulultamme projektiin osallistuivat opettajat Pauliina Kokkinen ja Airi Kymäläinen ja vuoden 2012-2013 9A-luokka sekä kaikki A-saksan lukijat. Projektissa käytettävät kielet olivat englanti, italia, ranska ja saksa, joista käytimme koulumme tuotoksissa englantia ja saksaa.  Projektiin osallistui kumppaneita noin 20 maasta.
 
 
Tässä oppilaamme kertovat harrastuksistaan englanniksi.
 
 
Projektin keskeinen tavoite oli saada oppilaat puhumaan vierasta kieltä. Aiheet vaihtelivat kuukausittain; esittäytyminen, oma koulu, oma elinympäristö, vapaa-ajan vietto ja juhlat. Kirjoittaa ei saanut, vain puhua. Lisäksi käytettiin kuvia ja videoita. Oppilaat synnyttivät luovia audio-visuaalisia tuotoksia. Moniin tuotoksiin liitettiin pieniä kuullun ymmärrystehtäviä, jotta kuuntelu saatiin aktiiviseksi. Materiaalin tuottaminen oli jännittävää, mutta myös innostavaa. Muiden maiden oppilaiden tuotoksia katseltiin ja kuunneltiin myös mielellään. Oppilaat kommentoivat ja äänestivät toistensa tuotoksia.




Tässä Emma kuvailee huonettaan ja Susanne kertoo Helsingistä saksaksi.
 
 
Oppilaat ja opettajat saivat tuntumaa tovereidensa elämään ympäri Eurooppaa. Monilla suullinen ilmaisu ja kyky kuunnella opiskelemaansa kieltä eri tavoin äännettynä kehittyivät projektin aikana.

 
 


Projektille myönnettiin syksyllä 2013 sekä suomalainen että eurooppalainen laatuleima, joka tarkoittaa että projektia pidettiin innovatiivisena ja laadukkaana. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Win-win eli Tehtiksen ja urheiluseurojen hyvin toimiva yhteistyö

Tehtaanpuiston yläasteen koulu eli Tehtis on ensimmäinen liikuntapainotteinen yläaste Helsingissä ja koko Suomessa. Liikuntapainotteinen opetus alkoi vuonna 1988 eli neljännesvuosisata sitten. Noin puolet liikuntaluokkien oppilaista tulee Vuosaaren ulkopuolelta. Kouluun haetaan liikuntapainotteiseen opetukseen vuosittain tammikuussa.

Tehtis aloitti elokuussa 2012 Urhea-yhteistyön (Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia). Urhea-hankkeessa on mukana 10 koulua pääkaupunkiseudulta. Verkoston tavoitteena on tukea yläasteikäistä urheilijaa opiskelun ja urheilun tuloksellisessa yhdistämisessä.  Verkostossa ovat urheiluun erikoistunut yläaste, seurat ja lajiliitot.

Yläasteikäisen huippu-urheilu-uralle tahtovan nuoren olisi hyvä liikkua viikossa noin 20 tuntia. Lisäksi urheilevalle nuorelle tarjotaan urheilua tukevaa liikuntaa ja valmennusta koulupäivän yhteydessä ja tuodaan urheilun tukipalvelun asiantuntijuutta urheilijalle ja hänen lähipiirilleen. Nuorta urheilijaa autetaan hänen polullaan kohti aikuisiän huippu-urheilu- ja siviiliuraa.

Verkoston koulut ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa ja urheilijan polkua monipuolisesti kannustavaksi ja tukevaksi. Tuen saaminen edellyttää myös urheilijalta sitoutumista opintoihin, valmennukseen ja urheilijana kasvamiseen liittyviin sopimuksiin ja sääntöihin. 

URHEA-treenit keskiviikkoaamuisin

Liikuntaluokkien lukujärjestyksissä on keskiviikkoaamuisin klo 8.00 - 9.45 mahdollisuus aamuharjoituksiin. Koripallojoukkue Wartti Basket ja jalkapalloseura FC Viikingit sekä Suomen jääkiekkoliitto ry. ovat tällä hetkellä mukana toiminnassa ja tarjoavat ilmaiseksi valmentajat harjoituksiin.

Wartti Basketin valmentajien vetämät treenit ovat Vuosaaren urheilutalolla aivan koulun välittömässä läheisyydessä. Treeneissä on ollut hyvä tekemisen meininki ja oppilaat ovat olleet tyytyväisiä. Aamuharjoituksiin osallistuvat koripalloilijat ovat viidestä eri koulusta, kaukaisimmat Alppilan yläasteelta.
 

FC Viikinkien valmentajat pitävät futistytöille ja – pojille harjoitukset Kartanon kentällä ja Pallomyllyssä Myllypurossa. Pelaajat ovat liikkuneet hyvällä asenteella treeneissä ja he ovat kehittyneet pelaajina. Viikkareitten ammattivalmentajia on ollut paikalla aamutreeneissä 2 – 3 kappaletta, joten he ovat voineet valmentaa myös yksilöllisesti pelaajia. Suurin osa futareista on Tehtiksen oppilaita, jokunen pelaaja on muista vuosaarelaisista kouluista.

Kuvassa viikkareiden valmentajat Pete Pasanen (vas.) ja Risto Luomanen "sorvin ääressä" Kartanon kentällä vetämässä aamutreenejä.
  
Jääkiekon aamujäät ovat Vuosaaren jäähallissa eli Aimo Mäkisen areenalla. Syksyn aikana valmentajana on ollut Sergei Yerkovich, joka on työkokeilussa Tehtiksessä. Sergei toimii liikunnanopettajien apuna oppitunneilla ja vetää lätkän aamutreenit. Sergei on pelannut aktiiviuransa aikana jääkiekkoa ammatikseen AHL:ssä, KHL:ssä ja SM-liigassa sekä osallistunut olympialaisiin. Sergei on saanut urallaan monta mitalia. Tänä vuonna kaikki lätkäpelaajat ovat Tehtiksen oppilaita – viime vuonna treeneihin osallistui oppilaita myös neljästä muusta koulusta.

Tehtiksen rehtorina olen todella tyytyväinen koulun ja urheiluseurojen tuloksellisesta yhteistyöstä. Koulumme lahjakkaat oppilaat saavat laadukkaita aamutreenejä ja he kehittyvät urheilijoina. Olen tosi ilahtunut valmentajien jalkautumiseen kouluun tekemään ”haalarihommia” – nuori urheilija on toiminnan keskiössä. Aamutreeneissä toteutuu win-win-tilanne – yläasteikäinen urheilija, urheiluseura ja oppilaan kotikoulu hyötyvät kaikki. Yhdessä tekeminen tuottaa enemmän, kuin jos kukin taho toimisi yksin.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Tukarien kiusaamistunti

Pidimme omalle tukariluokallemme kiusaamistunnin. Tunnin aiheena oli kiusaaminen. Aloitimme yhdellä paperileikillä, jonka jälkeen jatkoimme tekemiemme diojen parissa, jossa otimme sitten kiusaamisen paremmin esille.
Ensimmäinen diamme koostui kiusaamisen erimuodoista, jonka jälkeen kysyimme oppilailta, että ovatko he itse nähneet tai kokeneet kiusaamista näissä muodoissa ja jos olivat he kertoivat kokemuksiaan.

Tämän jälkeen pääsimme seuraavaan diaan joka käsittelikin kiusaamisen rooleja. Kysyimme oppilailta tietävätkö he mitä eri rooleja kiusaamistilanteessa voi olla. Roolit olivat hallussa monilla mutta kertasimme ja kävimme niitä vielä hieman läpi. Tämän jälkeen jaoimme oppilaat viiden hengen ryhmiin ja heidän tarkoituksenaan oli tehdä näytelmä kiusaamistilanteesta, joissa roolit tulivat esille. Suunnitteluun meni odotettua kauemmin, ja oppilaat pääsivät esittämään näytelmänsä vasta seuraavalla tunnilla. (Meillä oli kaksi tuntia varattuna).


Näytelmät menivät hyvin, tosin ne olivat kaikki aika samanlaisia, mutta oppilaat esittelivät ne rohkeasti ja asianydin tuli selvästi esille.


Näytelmien jälkeen näytimme vielä yhden dian, joka käsitteli asiaa miksi kiusataan. Tämän jälkeen näytimme oppilaille videon ”Laura Luuseri” joka kertoi kiusaamisesta. Oppilaat keskittyivät hyvin videoon ja olivat hyvin mukana keskustelussa videon jälkeen.

 
Sitten puhuimme vielä luokan sisäisestä luokkahengestä sekä syrjimisestä. Halusimme ottaa syrjimisen koska sitä yleensä esiintyy monissa luokissa ja kouluissa yleensäkin. Opettajat eivät välttämättä tätä huomaa joten meille oltiin vinkattu että voisimme mahdollisesti puhua oppilaille tästä asiasta.

Rohkaisimme oppilaita kertomaan asiasta opettajalle jos he tätä huomaavat ja teimme sopimuksen kaikkien kanssa että yritetään tulla toimeen kaikkien kanssa ja pitää luokkahenki samana kuin se on nyt! J
 
Terveisin tukarit Jannika, Melina & Reetta
 Kuvissa 7F-luokan oppilaita

tiistai 3. joulukuuta 2013

Köksän halloween tarjoilut


30.10.2016

Karmivaa halloweenia!  Köksän tunnilla teimme halloweeniin liittyviä ruokia. Teimme sormileipiä, jotka koristelimme paprikasta tehdyillä kynsillä.

Teimme niiden lisäksi myös  hämähäkkimuffineja, jotka koristelimme mokkapalakuorrutteella tai sulalla suklaalla sekä strösseleillä. Jokaisen muffinin sisällä oli joko pala suklaata tai mansikka.

Saimme myös maistaa parin ryhmäläisen valmistamaa kurpitsakeittoa. Kokeen takia meillä ei ollut hirveästi aikaa tehdä muuta. Leivonnaisista tuli karmivan maukkaita!

Sormisämpylät

-       2 ½  dl vettä
-       25g hiivaa tai ½ pussia kuivahiivaa
-       1 tl sokeria
-       ½ tl suolaa
-       n. 6dl sämpylä –tai hiivaleipäjauhoja
-       2 rkl öljyä
Huom! Sämpylöistä muotoillaan sormen muotoisia pötkylöitä. Lisäksi voi lisätä kynnen muotoiseksi leikattuja paprikanpaloja, jotta sämpylöistä tulisi entistäkin karmaisevampia. Sämpylöihin voi myös viillellä viiltoja jotka näyttävät ns. ”sormirypyiltä.”
       
Paistoaste 225° ja 10-15min

Hämähäkkimuffinssit

-       3dl vehnäjauhoja
-       1 ½ dl sokeria
-       2 tl leivinjauhetta
-       2 tl vanilliinisokeria
-       75g margariinia tai voita
-       1 dl maitoa
-       1 kananmuna
-       2-3dl vadelmia tai suklaapalat muffinsseihin

Paistoaste 225°  ja 8-9 min

Tekstin kirjoittanut Taru, Amina, Johanna, Desna ja Simona 8A